Seitsemän sekunnin muisti

Voe tokkiisa, jo ammoin kiinnitin kynän nauhalla kiinni taskuun.
Aina kynät olivat hävyyksissä.
Ihmettelin, mikä se nyt minun taskua vetää, ai niin se oli se kiinni köytetty kynä,
joka halusi mukaan.

Tuosta johtuen toinen omituisuus, on kynien pölliminen
omaan taskuun joka paikasta.
Sai omistaja monesti huomauttaa: ”anteeksi, se on minun kynäni”.
Nyt minulla on kaikki paikat täynnä kyniä, mutta jos jotain
pitäisi kirjoittaa, ei löydy.
Tarttee varmaan sitoa pöytään kiinni?

Eipä tule meille aika pitkäksi, kun aina saa ollas jotain etsimässä. Ei pysy päässä aurinkolasit ei asiat. Minua kiusaa se, kun välillä tulee mieleen katsoa joku asia netistä. Just joo, ellei heti katso hetkessä unohtaa mitä piti katsoa. Nyt minulla on muistilappupino keittiön pöydällä, johon laitan asian "ylös".
Usein kuitenkin tulee nukkumaan mennessä mieleen että aamulla katson sen ja sen netistä. Ei toivoakaan että aamulla sitä enää muistaa.

MdK kirjoitti:

Voi herra jestas, mihin tämä päättyy? Pitääkö kohta kaikki ripustaa kaulaan?

Tänään on taivas pilvetön ja aurinko heloittaa sinitaivaalta.
Aurinkolasien metsästys alkoi heti aamiaisen jälkeen. Viimeinen toivoni
oli, että olen jättänyt ne kyläkaupan kassalle "juhannuskiireessä".

Olisi ollut ihanaa juoda kupponen kahvia parvekkeella...
Menin olohuoneeseen ja katselin ympärilleni. Sanoin ääneen: "Aurinkolasit,
tulkaa esille!" Katsoin sohvapöydän alla olevalle hyllylle. Ei aurinkolaseja.
Menin parvekkeen ovelle ja rupesin aukaisemaan sitä, kun silmäni osuivat
- aurinkolaseihini, jotka siinä nököttivät kukkalaudalla oven lähellä!
Minulla taitaa olla taikurin kykyjä!

P.S. Kaiken varalta otan nyt esille ns. seniilinarun, joka seurasi aurinkolaseja
ostaessani ne. Eivät pääse karkuteille enää... Herrajestas, olen etsinyt niitä
autonkin kanssa!

Otsikkona oli "Seitsemän sekunnin muisti". Se alkaa pitää omalla kohdallani
paikkansa.

Olen etsinyt rakkaita villatöppösiäni monena päivänä, kun on ollut niin koleata
huoneissa sadepäivinä. Ei ole töppösiä löytynyt mistään, kuinka sitten olen
yrittänytkin arvailla minne olisin ne tupannut.

Tänään etsin aurinkolasejani, sellaisia "sun coversseja", jotka voi laittaa
tavallisten silmälasien päälle. Muistan että ne olivat päässäni vielä torstaina
kun olin metsässä ja hain saunavastaksia. Nyt ne ovat kadoksissa. Olen
etsinyt niitä puoli päivää.
Ajoin autolla jopa siihen paikkaan missä sidoin saunavastat valmiiksi.
Ei ollut aurinkolaseja sielläkään, sen sijaan oli joku heittänyt punaisen nojatuolin
ja pari moottoria suojaiselle autojen pysäköintipaikalle.

Etsintä jatkui kotona. Aurinkolaseja en ole löytänyt, mutta ne kadonneet
villatöppöset löytyivät KIRJAHYLLYN PÄÄLTÄ, KOVAÄÄNISEN JA SEINÄN
välisestä rakosesta!!!!
Voi herra jestas, mihin tämä päättyy? Pitääkö kohta kaikki ripustaa kaulaan?

Musiikilla on ihmeellinen voima. Olenkin sanonut pojalleni, että jos joudun
laitoshoitoon niin huolehtikoon siitä, että mielimusiikkini on korvissani aina,
vaikka en muusta maailmasta mitään tietäisi, mutta musiikin maailmassa
voisin liidellä vaikka minne!

MdK kirjoitti:

Aika ihmeellistä, ettätäysin seniilit ihmiset muistivat pitkien laulujen tekstit vieläkin. Yli 80 seniilin
lauluryhmä lauloi kuin paraskin kuoro! "Azaleasta" ei tietoakaan.

Kyllä ihmisen aivot ovat ihmeelliset ja loputtoman tutkimisen aihe.
Muistan erään aivohalvauspotilaan, jolta puhekyky oli mennyt melkein kokonaan. Silti hän alkoi laulaa mukana esim vanhoja virsiä. Kun vauhtiin pääsi niin virren sanat tulivat hienosti muistin kätköistä laulettuna esiin.

Eilen illalla tuli tv:stä englantilainen dokumenttiohjelma Clive Wearingista,
joka muistaa tapahtumat seitsemän sekunnin ajan. Kaikki muu unohtuu.
Hän ei muista lapsiaan eikä miksi hän on niissä tiloissa, missä hän milloinkin
on.
Clive oli tunnettu kapellimestari, joka sai 1985 viruksen, joka vaurioitti hänen
aivojaan niin pahasti että muisti meni täysin. Ilman muistia on elämä tyhjää.
Hänen sanojensa mukaan hän on jo kuollut.
Hän soitti pianoa vieläkin aivan ihanasti, mutta ei pysty lukemaan kirjoja eikä
pärjää muutenkaan oman itsensä hoidossa.

Myöhemmin illalla tuli toinen englantilainen ohjelma alzheimeria sairastavista,
joita esim. Bristolissa on kerätty yhteisiin laulutilaisuuksiin. Aika ihmeellistä, että
täysin seniilit ihmiset muistivat pitkien laulujen tekstit vieläkin. Yli 80 seniilin
lauluryhmä lauloi kuin paraskin kuoro! "Azaleasta" ei tietoakaan. Tanssivatkin
kuin nuoruuden päivinä.