Muistanpa hyvin viime syksyn kun syyskuun lopulla ja lokakuun alkupuolella oli vielä mahtavat helteet, yli +20º. Kelpasi nauttia syksystä.
Esimerkiksi lokakuun 1. päivä viime vuonna on jäänyt mieleen, kun oli +23º ja köllötin aurinkotuolissa takapihalla. Naapuri leikkasi nurmikkoa tontillaan ja olin vähällä nukahtaa, oli niin ihanan rentouttava olo. Ykskaks havahduin kun satoja kurkia lensi juuri siihen yläpuolelle ja kirkuminen oli valtava, samoin sekasortoinen myllerrys. Alkoivat muodostaa auroja ja aura toisensa jälkeen lähti etelää kohti hyvässä järjestyksessä. Ihmettelin, että olivat jo muuttopuuhissa vaikka oli täysi kesä, mutta kai niillä on joku kalenteri joka sanoo että on lähdettävä "hyvän sään aikana" että pysyy hengissä. Ja nehän pääsevät taas takaisin tänne rakkaaseen Pohjolaan.
Nyt sataa jatkuvasti, saattaa olla muutaman tunnin rako pilviverhossa ja aurinko tulee esille, sitten taas pukkaa uusia saderintamia maan yli, pitkin ja poikin. En ole vielä nähnyt samanlaista kurkinäytelmää tänä syksynä. Ovat ehkä jo muuttaneet?
Kirjoittaja
Viesti
MdK aktiivinörtti
Viestien lukumäärä : 1761 Join date : 03.10.2009
Aihe: Vs: Ilmoja pitelee 5 Ma 29 Loka - 15:18:07
Oli minunkin pakko vilkaista, kuinka turvallisen välimatkan päässä veljeni tytär on. Hän on vuoden vaihto-oppilaana siellä kaukana. Onneksi on Chigago ainakin 900 km:n päässä NYkistä ja myrsky ehtii rauhoittua hieman jos on matkalla länteen.
maikki lähes aktiivi
Viestien lukumäärä : 242 Join date : 11.11.2009
Aihe: sandy hurricane Ma 29 Loka - 15:06:53
Me taalla jannataan sandy myrskyn etenemista ,suuret aallot jo lyovat New jerseyn rannikkoa. mieheni veljen pojan tytar asuu Manhattanilla ja tytto vauvan odetettu tulopaiva on marraskuun toisella viikolla,esikoinen heilla,mitenkahan selviavat myrskysta,toivottavasti baby ei tule myrskyn aikana. Tytarkin asuu 2 tunnin ajomatkan paassa NewYorkista lanteen,kovia tuulia ja sateita on ennustettu,sahkokatkojakin ja ehka luntakin.pysyisivat nyt vain sisatiloissa,
MdK aktiivinörtti
Viestien lukumäärä : 1761 Join date : 03.10.2009
Aihe: Vs: Ilmoja pitelee 5 Pe 26 Loka - 15:39:21
Frederiikka kirjoitti:
Eiköhän pujahdeta jo talven syliin.
Niin olen ajatellut tehdä, enkä tule esille ennenkuin keväällä!
Huomenna on kuitenkin vielä oltava ihmisten ilmoilla, kun tuli luvattua naapurin rouvalle lähteä hänelle seuraksi 10 km :n päässä olevaan kartanoon, missä on "joulumessut". Sinne tulee viitisenkymmentä yrittäjää eri puolilta Ruotsia myymään kaikenlaista jouluun liittyvää, joulukoristeista joulujuomiin ja -ruokiin.
Frederiikka aktiivinörtti
Viestien lukumäärä : 887 Join date : 04.10.2009 Ikä : 79 Paikkakunta : Kymenlaakso, Kouvola-Kymijoen kaupunki
Aihe: Vs: Ilmoja pitelee 5 Pe 26 Loka - 15:16:41
Täälläkin on maa valkoinen. Aamupäivällä tuli tuisku ja tuuli. Nyt on piha ja puutarha yhtä lumilehtipuuroa. Paljon on vielä lehtiä puissa ja pensaissa. Ovat kai jäätyneet oksiin kiinni. Yöllä oli pakkasta kymmenisen astetta ja pakkasella on pysytty päivälläkin. Naapurin lapset hakivat heti aamulla pulkat ja lumilapiot esiin. Kesälelut jäivät lumen alle. Talvi yllättää joka vuosi.
Eiköhän pujahdeta jo talven syliin.
MdK aktiivinörtti
Viestien lukumäärä : 1761 Join date : 03.10.2009
Aihe: Vs: Ilmoja pitelee 5 Pe 26 Loka - 14:48:14
Oli hyvä säkä eilen, kun satuin heräämään aikaisin ja olin jo 7 aikaan roikkumassa kylän autoverstaalla talvirenkaitten kanssa. Sain renkaat vaihdettua ja kesärenkaat jäivät verstaalle talvisäilöön. Niin säästyin raahamasta niitä täällä kotona alakerran varastoon. Verstaalta selvittyä vein lastin kamaa kapungin lajittelukeskukseen. Kävin vielä pesemässä auton ja niin olin valmis odottelemaan talven tuloa!
Olin sitten niin väsynyt että nukahdin sohvalle keskellä päivää. Tuntui kuin viimeisetkin huolenaiheet ennen talven tuloa olisi siirtynyt pois hartioilta ja voin rentoutua.
Olikin sitten ollut jokunen miinusaste yöllä ja 0º mittarissa kun heräsin. Lätäköt jäässä ja hieman valkoista härmää nurmikossa. Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta ja kylmät tuulet puhaltavat lehtiä sinne tänne. Eilen unohdin täyttää auton pissapojan, mutta konstikos tuo, luulin! Mistä aukeaa Volvon konepelti? Piti opiskella oikein käsikirjasta. Sitten vaan rähmälleen koelaudan alle ja etsimään hyvin naamioitua kahvaa, millä pelti aukeaisi. Löytyihän se vihdoin viimein eikä tarvinnyt mennä hakemaan naapurista apua.
Katleija aktiivinörtti
Viestien lukumäärä : 963 Join date : 04.10.2009 Ikä : 87 Paikkakunta : Turku
Aihe: Vs: Ilmoja pitelee 5 Pe 26 Loka - 13:45:12
Eilen illalla saimme nopeaan tahtiin Turkuun kauniin lumipeitteen. Ilma kylmeni miinus kuuteen asteeseen, mutta tällä hetkellä enää pari astetta miinusta mittarissa. Enimmät lumet puista on pudonneet ja lehtipuissa vielä on loput keltaiset lehdet jäljellä. Kyllä on valoisaa nyt kun on lumi maassa, kauankohan se siinä pysyy jää nähtäväksi. Pilvet ovat matalalla ja tosissaan lumipilven näköisiä harmaita utumaisia. Taivas mikä pilvien välistä näkyy on kauniin sininen.
mirjamarja aktiivinörtti
Viestien lukumäärä : 1263 Join date : 07.10.2009 Ikä : 90 Paikkakunta : Uusimaa, Vantaa
Aihe: Vs: Ilmoja pitelee 5 Pe 26 Loka - 10:17:00
Frederiikka kirjoitti:
Onhan arvokasta puunkaatoa siellä!
Kun koivu on 25 m korkea ja talot vieri vieressä, pitää puu kaataa katkomalla sitä latvasta metrikaupalla. Vinsseillä sitten latvus maahan. Siihen tarvitaan mahdoton työkone, joka nostaa metsurin puun latvaan. Pihan omistaja tietenkin raivoaa, kun huolella hoivattu nurmikko menee mullokselle. Itse kaadetaan kaikki ne puut, jotka mahtuvat pitkin pituuttaan maahan, mutta sitten ollaan taas vihaisia, kun on oksan pätkää ja lehtiä ja sahajauhoa kasapäin rakkaalla nurmikolla. Ymmärtäähän sen. Mutta ajoissa ei raaskittu kaataa!
Nyt sitten satoi lunta mukava pikku kerros talkoopäivän aamuksi. Siirtolavat odottavat poisvietävää, ja ihmiset kaivelevat lumen alta oksakasojaan ja lehtikassejaan. Vauhti on kova, eipä ole tavanomaisia pulinaporukoita nurkilla, jokainen vie ja tuo puutarhajätteitään juoksujalkaa myssyt silmillä ja paksut rukkaset kourissa. Pakkasta on muutama aste, onneksi ei tuule. Alueella on useita tammia, ja niissä on yhä lehdet. Haravointi siirtyy kevääseen. Ei se minua ainakaan sureta.
Talipallot hupenevat. Toinen kierros menossa. Marjaomenapensaiden marjat kelpaavat tilhille. Niitä on isot parvet. Pupuja ei vielä ole näkynyt.
Katleija aktiivinörtti
Viestien lukumäärä : 963 Join date : 04.10.2009 Ikä : 87 Paikkakunta : Turku
Aihe: Vs: Ilmoja pitelee 5 To 25 Loka - 14:19:25
Minun miesvainaani oli kova istuttamaan puita kotitalonsa ympäristöön. Ne vaahtera, tammet ja katajat ovat kasvaneet komeiksi viidessäkymmenessä vuodessa. Silloin tällöin ajan paikan ohi ja ihailen niitä. Tekisi mieli mennä kertomaan nykyisille omistajille, että tuo tammi on Tampereelta asti tänne tuotu. Asuimme silloin nimittäin Tampereella ja kesälomat olimme Naantalin Luonnonmaalla heidän perintötilallaan. Oli se ihanaa aikaa kun sain hoitaa kasvimaatani ja marjapensaitani ja mansikoita. Sato oli aina runsas ja monipuolinen.
Frederiikka aktiivinörtti
Viestien lukumäärä : 887 Join date : 04.10.2009 Ikä : 79 Paikkakunta : Kymenlaakso, Kouvola-Kymijoen kaupunki
Aihe: Vs: Ilmoja pitelee 5 To 25 Loka - 14:04:01
mirjamarja kirjoitti:
Vuosia on ehdotettu, että jokainen kaataisi puunsa kun ne vielä kotikonstein voi kaataa, mutta ei. Nyt joka puun kaato ja poisvieminen maksaa n. 1 000 €, koska tarvitaan ammattimiehet ja -koneet työtä tekemään. Pahinta on, että kaupunki on iskenyt niihin silmänsä ja vahtii, että havupuihin varsinkaan ei kosketa. Ikivihreitä maiseman kohokohtia!
Onhan arvokasta puunkaatoa siellä! Minä selvisin vaahteroistani naapurin avustamana satasella = 10€ tunti. Työhön sisältyi oksien pilkkominen klapeiksi ja romppeiden poiskuljetus traktorilla. Koivu oli tarkoitus kaataa myös tänä kesänä, mutta en jaksanut. Se on vaikea kaadettava, aivan talon nurkalla ja oksat hipovat sähköjohtoa. Jospa pysyisi pystyssä vielä ensi kesään saakka.
Puut jakavat ihmisiä. Yhden mielestä puu on maiseman kaunistus, toiselle se on kauhistus. Täällä kaupungin puisto-osaston johtaja haluaisi suojella kaikkia puita. Kaatolupa vaatii pitkät perustelut.
Yksi iso vaahtera on vielä jäljellä. Minulle se on eräänlainen "Kotikunnaan" ( taloni nimi ) maamerkki. Joka kesä sitä siistitään ja muotoillaan. Yksi naapuri kuuluu puiden vihaajiin. Hänen mielestään vaahteran lehdet ovat inhottavia. Kaasi omalta pihaltaan kaikki puut. Nyt ei ole tontilla mitään näkösuojaa. Minun vaahterani saa kaataa tietysti puisto-osaston luvalla, mutta sitä lupaa en minä ainakaan toistaiseksi hanki.
mirjamarja aktiivinörtti
Viestien lukumäärä : 1263 Join date : 07.10.2009 Ikä : 90 Paikkakunta : Uusimaa, Vantaa
Aihe: Vs: Ilmoja pitelee 5 To 25 Loka - 8:30:05
MdK kirjoitti:
.... kannattaa pitää puut loitolla ainakin päärakennuksen läheltä.
Kunpa meidänkin taloyhtiön asukkaiden aivoihin tämä totuus menisi! Käy ihan hermoon, kun joka puusta pidetään senpäiväinen mekkala, ikään kuin yhden puun kaataminen muuttaisi maiseman Saharaksi. Kaupunki kaatoi pari syksyä sitten puita meidän yhtiömme lähimaastosta. Siitäkin jaksoivat ruikuttaa, kun horisontin viiva muuttui, aurinko paistoi suoraan nyt ikkunsta, vasten aurinkoa oli kauhea ajaa, voimalinja näkyy häiritsevästi...
Nyt ei kukaan enää muistakaan. Päin vastoin, moni on alkanut valittaa, että 40 v. sitten istutettu kuusi raapii kattoa ja vieri vieressä kasvavat hopeapajut katkeilevat tuulessa ja roskastavat. Vuosia on ehdotettu, että jokainen kaataisi puunsa kun ne vielä kotikonstein voi kaataa, mutta ei. Nyt joka puun kaato ja poisvieminen maksaa n. 1 000 €, koska tarvitaan ammattimiehet ja -koneet työtä tekemään. Pahinta on, että kaupunki on iskenyt niihin silmänsä ja vahtii, että havupuihin varsinkaan ei kosketa. Ikivihreitä maiseman kohokohtia! Nyt asukkaat valittavat, että kaupunki sekaantuu yksityisen tontin puihin - ihan kamalaa holhoamista. Naapurin puu pitäisi vaikka salaa kaataa, omaa ei tietenkään.
MdK aktiivinörtti
Viestien lukumäärä : 1761 Join date : 03.10.2009
Aihe: Vs: Ilmoja pitelee 5 To 25 Loka - 5:43:25
Frederiikka kirjoitti:
Onneksi kolme isoa vaahteraa on kaadettu. Vaikea niistä oli luopua, mutta naapurin nuori mies osasi käsitellä minua hienovaraisella "pomottamisella". Vaahterat ovat nyt muisto vain enkä edes huomaa niiden poissaoloa puutarhassa. Puuta, pusikkoa ja pensasta täällä riittää.
Varmasti järkevää tuo puun kaato tontillasi! Suurien puitten juuret saattavat tehdä tuhoja esim vesi- ja viemäriputkistossa. Jos talo on vanha, eikä putkistoa ole uusittu, niin kannattaa pitää puut loitolla ainakin päärakennuksen läheltä.
Katleija aktiivinörtti
Viestien lukumäärä : 963 Join date : 04.10.2009 Ikä : 87 Paikkakunta : Turku
Aihe: Vs: Ilmoja pitelee 5 Ke 24 Loka - 20:43:23
On mukava "kuulla" kuulumisia teiltä muilta. Joululta varmaan tuntuu kun lapsensa tauon jälkeen näkee. Minä olen siitä onnellisessa asemassa, että kaikki lapset ja lastenlapsetkin ovat lähettyvilläni. Ei ehdi ikävä tulla. Olen myös ajatellut teitä omakotitaloissa yksin eläviä ystäviäni ja elämässänne edessä olevaa muutosta. Kun sitten jossain vaiheessa pääsette valitsemaan mieleisenne asunnon, niin onhan sekin aika mielenkiintoinen vaihe ja lopulta suuri helpotus arkielämään. Kyllähän tuo puuhailu ja ihan rankkakin työnteko lumien ja pensaiden kanssa vie voimia, jotka ikävä kyllä vähenevät aina iän myötä. Nyt minä etsin sen ketjun, mihin olen ihottumastani kirjoittanut.
Frederiikka aktiivinörtti
Viestien lukumäärä : 887 Join date : 04.10.2009 Ikä : 79 Paikkakunta : Kymenlaakso, Kouvola-Kymijoen kaupunki
Aihe: Vs: Ilmoja pitelee 5 Ke 24 Loka - 20:25:28
Mukavaa, että teillä oli onnistuneet joulun maistiaiset viikonloppuna. Minulla ikävä kestää poikani & kumppaneiden visiitin jälkeen monta päivää.
Talvi tekee tuloaan. Tänään oli tuulinen päivä. Puutarha ympäri-ämpäri lehtiä täynnä. Toivoton haravointi-urakka. Otin talonmieheksi ruohonleikkurin. Tunnissa tuli siistiä. Haravoimalla olisi mennyt ainakin kolme tuntia. Nyt on mittarissa +2 astetta. Aamu saattaa olla jo valkoinen.
Twingo torkkuu autotallissa. Talvilepoon en ole sitä vielä laittanut. Olen harjoitellut elämää ilman autoa. Potkurikelkka on ollut ahkerassa käytössä kauppareissuilla. Hyvin olen selvinnyt.
Minulla syystyöt ovat pitkiä lämpimässä säässä. Lehtien haravointia on valtavasti. Onneksi kolme isoa vaahteraa on kaadettu. Vaikea niistä oli luopua, mutta naapurin nuori mies osasi käsitellä minua hienovaraisella "pomottamisella". Vaahterat ovat nyt muisto vain enkä edes huomaa niiden poissaoloa puutarhassa. Puuta, pusikkoa ja pensasta täällä riittää.
Tämän talven vielä täällä lapsuuden kodissani aion asua. Puuliiterissä on 15 mottia koivuklapeja, joten lämmintäkin pitäisi riittää. Helsingin asunnossani on alkanut putkiremontti. Kestää noin neljä kuukautta. Sitten alkaa myyntihommelit. Saa nähdä, miten siitä selviän. Huomisen murheita. Eletään nyt tätä päivää - taysillä!
MdK aktiivinörtti
Viestien lukumäärä : 1761 Join date : 03.10.2009
Aihe: Vs: Ilmoja pitelee 5 Ke 24 Loka - 19:00:00
Niin mennä vilahti viikonloppu. Totta on niinkuin Frederiikka sanoi, että on JOULU, tai ainakin jouluun verrattava tapahtuma kun ainokainen poika tulee mammaansa moikkaamaan. Eikä erokaan enää ole yhtä haikeaa kuin aikaisemmin, nyt kun on oppinut tuntemaan hänen morsiamensa ja näkee että he ovat kuin "vakka ja kansi".
Niinkuin toisaalla olen kertonut niin poika kävi läpi omaa historiaansa penkomalla varastojeni kätköissä säilytettyä omaisuuttaan. Kaatopaikalle menevät tavarat odottavat huomista kuljetusta. Ensin on käytävä laitattamassa talvirenkaat autoon. Ovat nimittäin jo uhkailleet, että saattaa tulla ensilumi, ehkä tulee vetenä tänne rannikolle, mutta sisämaassa saavat ehtaa lunta.
Frederiikka aktiivinörtti
Viestien lukumäärä : 887 Join date : 04.10.2009 Ikä : 79 Paikkakunta : Kymenlaakso, Kouvola-Kymijoen kaupunki
Aihe: Vs: Ilmoja pitelee 5 Pe 19 Loka - 20:54:22
MdK kirjoitti:
Poika on morsiamineen tulossa Göteborgista tänään, joten viikonloppu tulee olemaan vilkas.
Sinullehan on tulossa JOULU! Minulle tulee se aina, kun poika tulee käymään. Omenia kävi nuoripari hiljattain hakemassa. Ilmojen haltija suosi. Kannettiin korituolit keinunurkkaan verannalta ja juotiin kahvit ulkona. Miniäehdokas totesi, että kyllä täällä maalla on ihanaa. Oli ihana viikonloppu.
Auringon säteitä sinne Smoolantiin!
MdK aktiivinörtti
Viestien lukumäärä : 1761 Join date : 03.10.2009
Aihe: Vs: Ilmoja pitelee 5 Pe 19 Loka - 9:05:01
Kyllä säätiedotusten lukijoilla on vaikea ennustaa mitä säätä minnekin suuntaan sattuu tulemaan. Niinkuin nyt täällä itärannikolla on lämmintä ja aurinkoista, eilen oli +17º hieman etelämmässä ja viikonlopuksi on luvattu joillakin seuduilla jopa +20º. Onneksi asun täällä "aurinkorannalla"!
Poika on morsiamineen tulossa Göteborgista tänään, joten viikonloppu tulee olemaan vilkas. Ehkä ehdimme käydä Västervikin musiikkikirjastossa, missä on pop-musiikin 50 vuotiselta ajalta kuvanäyttely. Olin juuri muuttanut Ruotsiin kun ohjelma "10 kärjessä" oli muutama vuosi aikaisemmin alkanut radiossa. Sitä kuunneltiin lauantai-aamuisin. Ohjelma oli tärkeä uusille artisteille, oli tärkeätä päästä listalle.
Meidän kylällä ei ole samanlaista nähtävyyksien kirjoa kuin Göteborgissa, mutta ajattelin viedä heidät lasiruukille tänne lähelle. Ruotslaiset lasiruukit alkavat kuihtua ja moni lasinpuhaltaja joutuu työttömäksi. Eräs nuoripari on muuttanut tänne kylälle ja avannut oman lasiruukin vanhalla maatilalla. Siellä on myös kahvila ja myymälä, mistä saa ostaa heidän tuotteitaan, sekä lasia että leivonnaisia.
Frederiikka aktiivinörtti
Viestien lukumäärä : 887 Join date : 04.10.2009 Ikä : 79 Paikkakunta : Kymenlaakso, Kouvola-Kymijoen kaupunki
Aihe: Vs: Ilmoja pitelee 5 Ke 17 Loka - 21:19:46
MdK kirjoitti:
Ei käy tasan vesisateet ja auringonpaisteet...
Ei käy, ei. Täällä ollaan vesisateiden puolella. Sataa lotkottaa harva se päivä. Puutarha on kuin suota. Kaivon viimeinen rengas on täyttymässä. Lehdet odottavat haravaa, joka puolestaan odottaa sateiden loppumista. Omenat ( n.1200 kg) olen sentään saanut selvitetyksi. Uudet naapurini, eläkeläispariskunta (80v) rakentavat autotallia satoi tai paistoi. Kotikatumme on yhtä kuravelliä, kun raskaat työkoneet levittävät tienpientareiden mullat pitkin ajoväyliä. Mutta sisällä on kotoisen lämmintä ja voi hyvällä omallatunnolla leipoa huusholliin pullan tuoksua.
MdK aktiivinörtti
Viestien lukumäärä : 1761 Join date : 03.10.2009
Aihe: Vs: Ilmoja pitelee 5 Ti 9 Loka - 8:36:17
Ei käy tasan vesisateet ja auringonpaisteet tällaisen pitkän maan yli!
Pohjoisen rannikoilla ovat hätää kärsimässä vesisateitten takia. E4 on ollut poikki ja TV:n uutislähetyksissä oli kuvia kun jotkut nuoret miehet menivät E4:lle uimaan! Toivottavasti ei ehdi tulla kovia pakkasia, joka jäädyttää vedet teillä, kellareissa ja tonteilla!
Täällä meillä on ollut ihanan aurinkoisia päiviä. On satanut sopivasti yöllä ja päivällä on taas lämmintä ja aurinkoista.
Viestien lukumäärä : 1358 Join date : 05.10.2009 Ikä : 81 Paikkakunta : turku - länsiturunmaa - pto de Mazarron
Aihe: Vs: Ilmoja pitelee 5 La 6 Loka - 16:32:14
Kävin katsomassa tipusia rannalla. Lajikirjo oli pieni - lähinnä eläkeläisiä
Frederiikka aktiivinörtti
Viestien lukumäärä : 887 Join date : 04.10.2009 Ikä : 79 Paikkakunta : Kymenlaakso, Kouvola-Kymijoen kaupunki
Aihe: Vs: Ilmoja pitelee 5 Pe 5 Loka - 13:31:24
Tänä viikonloppuna 6.-7.10 järjestetään Euroopan ja Keski-Aasian kattava EuroBirdwatch-tapahtuma, johon Suomikin osallistuu. Tapahtuman tärkein tavoite on herättää kiinnostusta muuttolintuja ja niiden suojelua kohtaan. Tapahtumaan osallistuu vuosittain kymmeniä tuhansia ihmisiä järjestetyissä yleisötapahtumissa ja omatoimisesti retkeillen. Sää ei kyllä ainakaan täällä tapahtumaa suosi. Forecan sääennusteen mukaan täällä sataa lotkottaa enemmän tai vähemmän seuraavat kymmenen päivää.
Täälläkin alkaa kuulua raportteja muuttolintujen lähtövalmisteluista. Ne lähtevät aikalailla samoihin aikoihin ja tämä meidän kylä osuu monen kurkiauran reitille. Olemme tottuneet näkemään parin päivän aikana sadottain lintuauroja, jotta saanen vielä elää toivossa. Kyllä se viimesyksyinen näytelmä oli vaikuttava!
mirjamarja aktiivinörtti
Viestien lukumäärä : 1263 Join date : 07.10.2009 Ikä : 90 Paikkakunta : Uusimaa, Vantaa
Aihe: Vs: Ilmoja pitelee 5 Pe 5 Loka - 8:00:33
Hanhet ovat Iitissä. Siellä on laskeskeltu 150 000 yksilöä.
Hanhet ovat siitä ystävällisiä, että vaihtavat paikka vuosittain.
Frederiikka aktiivinörtti
Viestien lukumäärä : 887 Join date : 04.10.2009 Ikä : 79 Paikkakunta : Kymenlaakso, Kouvola-Kymijoen kaupunki
Aihe: Vs: Ilmoja pitelee 5 To 4 Loka - 13:32:14
MdK kirjoitti:
Nyt sataa jatkuvasti, saattaa olla muutaman tunnin rako pilviverhossa ja aurinko tulee esille, sitten taas pukkaa uusia saderintamia maan yli, pitkin ja poikin. En ole vielä nähnyt samanlaista kurkinäytelmää tänä syksynä. Ovat ehkä jo muuttaneet?
Puutarhaa haravoidessa olen nähnyt valtavia hanhiparvia muuttomatkalla. Paikallislehdessä oli tänään kuva hanhiparvesta, joka oli laskeutunut lepäämään pellolle. Hanhien muutto on nyt vilkkaimmillaan. Ainoastaan yhden kurkiparven olen nähnyt, joutsenparvia en ainuttakaan.
Ylen uutisissa kerrottiin, että sateet sotkevat muuttolintujen aikataulua, joten saatamme vielä hyvinkin nähdä upeita kurki- ja joutsenauroja.
Täällä viljapellot ovat surullinen näky. Kevätvehnää jää korjaamatta kymmeniä tuhansia hehtaareja. Yksityiselle viljelijälle tappiot ovat valtavia. Suurin osa sadosta menee suoraan rehuviljaksi, osa ei kelpaa siihenkään. Pelloille on jätettävä.
Sormin luettavissa ovat tämän kesän hellepäivät. Nyt on taukoa sateelta, joten pitää panna taas puutarhassa harava heilumaan.
MdK aktiivinörtti
Viestien lukumäärä : 1761 Join date : 03.10.2009
Aihe: Ilmoja pitelee 5 To 4 Loka - 10:38:18
Muistanpa hyvin viime syksyn kun syyskuun lopulla ja lokakuun alkupuolella oli vielä mahtavat helteet, yli +20º. Kelpasi nauttia syksystä.
Esimerkiksi lokakuun 1. päivä viime vuonna on jäänyt mieleen, kun oli +23º ja köllötin aurinkotuolissa takapihalla. Naapuri leikkasi nurmikkoa tontillaan ja olin vähällä nukahtaa, oli niin ihanan rentouttava olo. Ykskaks havahduin kun satoja kurkia lensi juuri siihen yläpuolelle ja kirkuminen oli valtava, samoin sekasortoinen myllerrys. Alkoivat muodostaa auroja ja aura toisensa jälkeen lähti etelää kohti hyvässä järjestyksessä. Ihmettelin, että olivat jo muuttopuuhissa vaikka oli täysi kesä, mutta kai niillä on joku kalenteri joka sanoo että on lähdettävä "hyvän sään aikana" että pysyy hengissä. Ja nehän pääsevät taas takaisin tänne rakkaaseen Pohjolaan.
Nyt sataa jatkuvasti, saattaa olla muutaman tunnin rako pilviverhossa ja aurinko tulee esille, sitten taas pukkaa uusia saderintamia maan yli, pitkin ja poikin. En ole vielä nähnyt samanlaista kurkinäytelmää tänä syksynä. Ovat ehkä jo muuttaneet?