Vasta nyt kaksi. Tämän jälkimäisen sukunimi oli Talonpoika, mutta otti Matin sukunimen.
En ymmärrä, miksi. Nyt joutuu muuttamaan kaikki viralliset paperinsa Nykäseksi, ja sitten taas vuoden päästä takaisin! Tuskin Matti yhtä Piiaa vuotta pitempää pitää.
Ensimmäisen Pian tyttären nimi on Eveliina. Luin jostakin, että Matin lapset eivät juuri ole missään tekemisissä isänsä kanssa.
Matilla on toinenkin tytär, Anniina, josta on ollut kuvakin lehdessä joitakin päiviä sitten.
Muistelen lukeneeni kauan sitten, että esimmäinen vaimo Tiina ei edes kertonut pikkupojalleen, että tv:ssä esiintyvä mäkihyppääjä on hänen isänsä, koska Matti ei ollut pojasta tietääkseenkään. Aika katkeria ne vaimot taitavat olla.