Diili-ohjelman voitti Maria Drockila hyvällä ajatuksella. Hän halusi perustaa järjestön, joka ajaa syrjäytyneiden ja hyväksikäytettyjen tyttöjen asiaa.
Hän on saanut mukaan jo monia toimijoita, ja rahankeruukampanja on käynnissä. Mukana myös mediapersoona Kata Souri, joka antoi kasvonsa mainokseen. Siinä hän katsoo meitä synkeänä silmä mustana. Mainos on hyvä, mutta tekstistä saa sen kuvan, että Kata itse on joutunut raiskatuksi ja kaltoinkohdelluksi lapsuudessaan. Koska näin ei ole, on Kata ymmärrettävästi raivostunut ja jää pois kampanjasta.
Selventävä lause oli pudonnut pois tekstistä.
Niin pienestä se on kiinni. Kun mainostoimisto mokaa näin ison asian, niin seuraukset kampanjalle voivat olla kovat. Toivottavasti nyt kansan kärttyisä käsi kuitenkin tekee lahjoituksia hyvän asian puolesta. Tämä mainosmoka on ainakin herättänyt kaikki kuulemaan, että ko. järjestö SuperSiskot on perustettu.
Kannatan kyllä aatetta. Lapset ja varsinkin tyttölapset ovat yhä toisen luokan kansalaisia, minkä huomasi esim. eräästä ajankohtaisohjelmasta, jossa kysyttiin terveysalan ihmisiltä, miten Suomessa on suhtauduttu ympärileikattuihin tyttöihin. Ei mitenkään.