Onpa ollut reipas viikko ja jatkuu vaan.
Isännälle alkoi tulla yskänpoikasta viikko sitten perjantaina. Totta kai virus iski sitten minuunkin ja tämän viikon alusta asti olen yskinyt yskimistäni. Muuta vaivaa ei ole, mutta keuhkot puhisevat niin, että viime yönäkin ihmettelin itsekseni, kuorsaako joku toinenkin huoneessa, koska rohina meni eri tahtiin kuin hengitykseni.
Torkun nimittäin olohuoneen nojatuolissa ja juon lämmintä teetä tai mustaviinimarjaa, ja otan lääkärin määräämiä troppeja, joiden tehoa rohkenen epäillä. Antibiootitkaan eivät tunnu vaikuttavan, vaikka kohta on puolet kuurista syöty. Kerran tunnissa hengitän höyryä vesipannun nokasta. Se helpottaa hetkeksi.
Minuun ei yleensä tauti tartu, mutta sitten se on perusteellisesti kimpussa kun iskee. Isännän oli pakko unohtaa oma yskänsä ja ruveta omaishoitajaksi. Hän juoksee kaupat ja tekee ruuat. Köhii mennen tullen, mutta pysyy sentään tolpillaan. Minä en.
Ennen vanhaan sanottiin, että "kevät keikkuen tulevi!" Se kuulemma viittasi tautien ja nälän heikentämiin ihmisiin, jotka hoippauivat viime voimillaan kohti kevättä. Vähän ymmärrän fiiliksen.