Olen samaa mieltä kanssasi Katleija, että samojen kuvioitten katseleminen
kyllästyttää. Muotiväreihin saattaa myös kyllästyä.
Minullakin on keittiössä alkuperäinen korkkimatto, joka on korkkikuvioista,
mutta se on säilynyt ihmeen hyvän näköisenä, matoista huolimatta.
Asuin aikaisemmin uudessa asunnossa, mihin oli laitettu jotakin halpaa mattoa
ja ne muuttuivat alle parissa vuodessa aivan kauhean näköisiksi. Jopa niihin
käytetty liimaus värjäsi lattiat läikkäiseksi niistä kohdista joihin aurinko
porotti iltapäivällä, mattojen aiheuttamista kohdista puhumattakaan.
Muistan kun rakensimme 70-luvulla taloa ja silloin oli nämä taustatapetit muotia.
Meillä rakennettiin olohuoneeseen baarinurkkaus kattokuvun alle ja sinne halusin
taustatapetiksi exoottisen rannan palmuineen kaikkineen. Mutta niin pian kun se
tausta oli seinällä, oli se tapetoitava uudelleen samalla tapetilla kuin muutkin
seinät. Ei se taustatapetti miellyttänyt silmää kauan.
Tämä nykyinen taloni on 70-luvulta ja entiset omistajat olivat olleet ihastuneita
kukkatapetteihin, kaiken lisäksi joka huoneessa oli eriväriset. Eteisessä alkuperäiset
kukkatapetit 70-luvulta. Pyörrytti vähän kun katseli sitä kukkaloistoa eteisestä,
mistä näki joka huoneeseen.
Siispä tapetoimaan uudestaan. Tarkoitus oli tapetoida ensin eteinen, mutta
hetken mietittyäni ajattelin, että jos muut huoneet tapetoidaan neutraalilla värillä
niin se rauhoittaa. Päätös olikin mielestäni hyvä, koska eteisen värit eivät olleet
"pahat" mielestäni, sitä paitsi aitoa retroa.
Neutraaleihin väreihin on helppo tekstiilien avulla saada muutosta aikaan, eikä
tarvitse tehdä kovin suurisuuntaisia töitä muutoksen aikaansaamiseksi.
Mutta sellaisen idean noista taustatapeteista olen saanut että voisin ajatella
Ruotsin ja Suomen kartat vierekkäin työhuoneen seinälle. Liimaisin ne sellaiselle
alustalle että voisi ripustaa seinälle niinkuin taulun.