Pahoja uutisia on media täynnä. Ranskan terroristi, vai mikä lie seonnut mies pääsi hänkin hengestään, vaikka ei saanutkaan tapettua niin paljon ihmisiä kuin olisi halunnut.
Samasta Iltalehdestä toinen paha uutinen
xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx
"Pakistanissa murhattiin tuhat naista perheen kunnian nimissä
julkaistu tänään 22.3. klo 10:35
Pakistanissa kunniamurhien määrä on kasvanut yhä synkempiin lukemiin. Pakistanissa murhattiin viime vuonna lähes tuhat naista, koska heidän katsottiin häpäisseen perheen kunnian. Pakistanilaisen ihmisoikeusjärjestön mukaan surmatuista vajaa sata oli alaikäisiä. Osa uhreista raiskattiin ennen murhaamista.
Murhien syynä oli useimmin luvattomana pidetty suhde. Lisäksi yli 200 naista murhattiin, koska he olivat menneet naimisiin ilman lupaa.
Vuotta aiemmin Pakistanin ihmisoikeuskomissio –järjestö raportoi vajaasta 800 kunniamurhasta. Vaikka murhien määrä on kasvanut, järjestö kiittää Pakistanin parlamenttia naisten lakiuudistuksista naisten suojaamiseksi väkivallalta. Järjestö vaatii kuitenkin lisää työtä, jotta toisen luokan kansalaisen asemassa olevien naisten asemaa saataisiin parannettua Pakistanissa.
Valtaosa kunniamurhista jää käsittelemättä Pakistanissa, sillä poliisi pitää murhia usein perheiden yksityisinä asioina. "
xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx