| Ikinörtit Sitä olemme mitä nimi sanoo yli 50 v keskustelufoorumi |
| | Epäluuloa | |
| | Kirjoittaja | Viesti |
---|
Frederiikka aktiivinörtti
Viestien lukumäärä : 887 Join date : 04.10.2009 Ikä : 79 Paikkakunta : Kymenlaakso, Kouvola-Kymijoen kaupunki
| Aihe: Vs: Epäluuloa Pe 19 Loka - 9:39:47 | |
| Mielessä on käynyt hankkia ulkorakennuksen seinään kyltti "Kerjääminen ja kaupustelu kielletty". Lapsuudestani muistan, että ainakin Helsingissä noita kylttejä näkyi. Auttaisikohan tänä päivänä? Kaupustelu ovelta ovelle ei ole laissa kiellettyä. Joltain keskustelupalstalta luin seuraavaa: "Järjestyslaissa ei ole kerjäämisen kieltoa. Järjestyslain säätämiseen liittyvässä hallituksen esityksessä (HE 20/2002vp) todetaan, että ovelta ovelle tapahtuvan myynnin, aatteellisen tai uskonnollisen toiminnan harjoittamisen, kerjäämisen tai vastaavan toiminnan kieltäminen ei ole tarkoituksenmukaista. Lisäksi perustuslain 18 §:n mukaan jokaisella on oikeus lain mukaan hankkia toimeentulonsa valitsemallaan työllä, ammatilla tai elinkeinolla. Poliisi muistuttaa, että ovelta ovelle kauppiailla tulee olla mukanaan kotimyyntiasiakirja."En voi välttyä ajatukselta, että ainakin jossain määrin järjestäytyneestä toiminnasta kaupustelussa on kyse. Naamioitua kerjäämistä se mielestäni on. Pahvilaput, joita näytetään vaikuttavat samoilta. Vain niiden esittäjä vaihtuu. En huomannut, että eilinen nainen olisi pyrkinyt lähinaapureihin. Saatoinhan olla viimeinenkin kohde kotikadullani. Tai sitten ainoa. Jos ajattelevat, että tuo mummo on helposti höynäytettävissä, niin erehtyvät. Toivottavasti sana kiertää. | |
| | | MdK aktiivinörtti
Viestien lukumäärä : 1761 Join date : 03.10.2009
| Aihe: Vs: Epäluuloa Pe 19 Loka - 8:48:00 | |
| Minulla on myös tapana pitää ulko-ovi lukittuna päivät ja yöt. Mutta... takapihan lasiterassille pääsee kuka vaan, jos haluaa. Ja sisällekin pääsee sitä kautta jos satun olemaan lenkillä enkä ole lukinnut rakennukseen menevää ovea. Lenkillä olen aina päiväsaikaan ja naapurit pitävät kyllä silmällä jos näillä pienillä tonteilla liikkuu tuntemattomia ihmisiä.
Iltarauha rikkoutui sunnuntai-iltana, kun 20 aikaan soi ovikello. Vettä satoi kaatamalla. Pihavalot pimeänä eikä eteisessäkään ollut valoja. Ajattelin että eräs naapuri kerää nyt rahoja vesipumpun käytöstä, mutta ovella seisoikin nuori poika valtava kassi jalkojensa juuressa ja kertoi myyvänsä villasukkia ja suklaapalloja erästä klubin jalkapallomatkaa varten. Sanoin että valitettavasti ei ole käteistä kotona, villasukkiakin on loppuiäkseni ja kookospalloja en syö. - Taisi olla paikkakuntalaisia, mutta periaate kuin periaate: en osta mitään ovimyyjiltä.
| |
| | | mirjamarja aktiivinörtti
Viestien lukumäärä : 1263 Join date : 07.10.2009 Ikä : 90 Paikkakunta : Uusimaa, Vantaa
| Aihe: Vs: Epäluuloa Pe 19 Loka - 7:13:05 | |
| Eilen tv:ssä haastateltiin romanialaista vankia, joka karkoitetaan parin päivän päästä, kun tuomio on kärsitty. Hän kertoi, että oli kaverinsa kanssa tehnyt murtovarkauksia yhden kesän. Moniin taloihin oli päässyt lukitsemattomasta takaovesta. Kai suomalaisetkin vähitellen oppivat. Ovet kannattaa pitää lukossa.
Meillä mökillä ei ovia lukittu ikipäivänä, kunnes miniäni tuli lomanviettoon. Hän kauhistui suunniltaan, kun havaitsi, ettei ovea pantu lukkoon yöksi. Hänen vaatimuksestaan olemme muuttaneet tapamme. Harvoinpa täällä vieraita naamoja näkee. | |
| | | Frederiikka aktiivinörtti
Viestien lukumäärä : 887 Join date : 04.10.2009 Ikä : 79 Paikkakunta : Kymenlaakso, Kouvola-Kymijoen kaupunki
| Aihe: Vs: Epäluuloa To 18 Loka - 21:28:05 | |
| - mirjamarja kirjoitti:
- Luin jostakin aivan äskettäin, että joku vanha ihminen oli päästänyt sisään kuuromykän puolalaisen, joka kaupusteli jotain. Poislähtiessään kaveri oli vienyt vanhukselta jotain, olikohan kukkaron vai mitä olikaan.
Minulla soi ovikello tänä iltana puoli kahdeksan maissa. En ennättänyt verannalle, kun jo ulko-ovea potkittiin. Minulla on ulko-ovessa lasitiili-ikkunat, joiden läpi ei näe mitään. Rapun pihavalo kyllä paloi, kun olin muistanut kytkeä tunnistimen päälle. Sytytin myös valot ulkorakennukseen. Minulla alkoivat päässä hälytyskellot soida. En avannut ovea, vaan kysyin kuka siellä on? Hetken oli hiljaista, sitten kuului huonoa suomea muutama sana. Sanoin, etten avaa ovea illalla tuntemattomalle. Kuului muminaa ja loittonevat askeleet. Menin sisäeteisen ikkunaan ja näin, miten naishenkilö juoksi pihan poikki puutarhaani kohti. Avasin ikkunan ja karjaisin vähemmän ystävällisesti SEIS! Nainen pysähtyi ja juoksi ikkunan luo. Näytti lappua ja mumisi taas jotain, jota en ymmärtänyt. Sanoin tiukasti, etten osta mitään. Nainen lähti juosten pois. Huomasin, että hänellä oli muovikassi ulkorakennuksen nurkalla. Vaikutti omenakassilta. Olisiko ollut puolalainen "rehellinen" omenavaras? Arvoitukseksi jää, mutta samaa linjaa jatkan: illalla en ulko-ovea tuntemattomalle avaa! *** Näitä ulkolaisia "Lappu-Matteja ja -Maijoja" ei ole näkynyt täällä koko kesänä. Tahti on yleensä vilkastunut joulua kohti. Yksi naapuri kertoi nähneensä, että mersu oli odottanut yhtä kaupustelijaa kadun penkereellä. Yleensä lapuissa lukee jotain surkeaa: lapsi sairaana, kuuro-mykkä, työtön opiskelija jne. | |
| | | MdK aktiivinörtti
Viestien lukumäärä : 1761 Join date : 03.10.2009
| Aihe: Vs: Epäluuloa To 16 Helmi - 13:01:34 | |
| Luin juuri FB:ssa sisaren pojan sivulta että Hämeenlinnassa liikkuu puolalainen kuuromykkä lappu kourassa kerjäämässä/takistamassa talojen lukituksia. Mahtaako kuulua samaan "koplaan". | |
| | | mirjamarja aktiivinörtti
Viestien lukumäärä : 1263 Join date : 07.10.2009 Ikä : 90 Paikkakunta : Uusimaa, Vantaa
| Aihe: Epäluuloa Ti 14 Helmi - 17:19:13 | |
| Luin jostakin aivan äskettäin, että joku vanha ihminen oli päästänyt sisään kuuromykän puolalaisen, joka kaupusteli jotain. Poislähtiessään kaveri oli vienyt vanhukselta jotain, olikohan kukkaron vai mitä olikaan. Tänään soitti kaveri meidän ovikelloa kädessään lappu, jossa kertoi olevansa kuuromykkä puolalainen. Möi itse tehtyjä koristeita, varmaan vanerista leikattuja eläinhahmoja. Ulkona monta astetta pakkasta ja mies ilman käsineitä. Isäntä antoi hänelle rukkasensa, jotka oli voittanut arpajaisissa viime kesänä. Minä ostin pitkin hampain yhden myyntituotteen. Pannessaan rahoja lompakkoonsa, vilahti siitä isännän silmiin suomalainen ajokortti. Saako ulkomaalainen kuuromykkä ajokortin Suomessa? Mies yritti jäädä sisään lämmittelemään, mutta ohjattiin ulos ystävällisesti. Pani saamansa rukkaset reppuunsa ja lähti ilman käsineitä lumituiskuun. | |
| | | Sponsored content
| Aihe: Vs: Epäluuloa | |
| |
| | | | Epäluuloa | |
|
| Oikeudet tällä foorumilla: | Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
| |
| |
| |
|