- maikki kirjoitti:
- Onko teilla kenellakaan kokemuksia kuulokojeesta?Korvan sisalla kaytettavasta tai korvan takana kaytettavasta?
Hei, Maikki!
Minulla itselläni ei ole omakohtaista kokemusta kuulokojeesta, mutta autoin äitiäni saamaan sellaisen. Täällä Suomessa kuulolaitteen voi saada lääkinnällisenä kuntoutuksena ilmaiseksi, jos on todettu kuulonalenema sekä apuvälinetarve.
Äitini sai kuulolaitteen yhdeksänkymppisenä. Tarvetta olisi ollut meidän omaisten mielestä jo huomattavasti aikaisemminkin, mutta äitini mielestä elämä oli oikein "mukavan rauhallista", kun ei tarvinnut kaikkea turhaa enää kuulla. Televisio ja radio pauhasivat kovaa, mutta mikä oli pauhatessa, kun asui yksin omakotitalossa. Eihän se ketään häirinnyt. Heinäsirkkojen siritystä ja lintujen laulua äiti ei ollut enää vuosiin kuullut.
Sitten alkoi tulla ongelmia tasapainossa, kun toisen korvan kuulo oli huomattavasti huonompi kuin toisen. Kirkkomatkat jäivät, kun ei papin puheesta mitään selvää saanut. Kommunikointi alkoi myös vaikeutua, vaikka äitini oli oppinut lukemaan hyvin huulilta.
Varasimme ajan terveyskeskuslääkärille, joka suoritti alustavan kuulotutkimuksen. Sen perusteella saimme lähetteen aluesairaalan korvalääkärille, joka puolestaan antoi lähetteen kuulotutkimukseen kuulohoitajan vastaanotolle. Ihailin henkilökunnan ystävällistä ja hienotunteista käyttäytymistä äitiäni kohtaan. Kuulohoitaja totesi, että kuulolaite on monelle arka ja jotenkin hävettävä asia. Kumma juttu, koska eihän se ole sen kummempi kuin esimerkiksi silmälasit.
Kuulolaitteen hankinta edellytti useampia käyntejä kuulohoitajalle ja korvalääkärille. Päädyttiin korvan takana käytettävään kuulolaitteeseen. Se osoittautui todella hyväksi. Äitini elämänlaatu parani oleellisesti. Tasapaino kävellessä parani ja hän kuuli taas linnun laulunkin puutarhassa. Tuo korvantausmalli on Suomessa yleisimmin käytössä oleva kuulokoje. Koje asetetaan korvalehden taakse ja korvakappale korvakäytävään. Korvakappaleen ja siihen liitetyn letkun avulla äänet välittyvät korvaan ja koje pysyy korvassa. Korvakappale rakennetaan yksilöllisen mallin mukaisesti.
Kuulokojeen voi hankkia myös yksityiseltä palveluntuottajalta, mutta silloin sen joutuu maksamaan itse. Hankinnan kokonaiskustannukset ovat noin 800-1200 euroa.
Laitan tähän linkin kuuloliiton ( entinen kuulonhuoltoliitto ) nettisivuille, joista löytyy tietoa mm. kuulolaitteista.
http://www.kuuloliitto.fi/fin/kuulo/kuulokoje/kuulokojemallit/Onnea kuulolaitteen hankintaasi, Maikki. Ennemmin tai myöhemmin asia on ajankohtainen suurimmalle osalle meistä, jos elonpäiviä riittää. Olen vissi siitä, että kuulolaitteen hankinta parantaa elämisen laatua oleellisesti.