Elämän(kö) menoa

First topic message reminder :

Olin tilaisuudessa, jossa tapasin vanhoja tuttujani, kaukaisempia sukulaisia jne. Itse tämän ikäisenä kuvittelin olevani se vanha raihnas, jonka valkohapsia kunnioitettaisiin, mutta havaitsin, että minua kymmeniä vuosia nuoremmat ihmiset olivat laihtuneita ja nääntyneitä.
Itse asiassa tunsin oloni miltei noloksi, kun terveydessäni ei ole mitään valittamista. Yksi tuli vain käymään sairaalasta, hän oli niin laihtunut, etten tuntenut häntä. Yhdellä itseäni 30 v nuoremmalla rouvalla on osteoporoosi, jonka vuoksi hän on kuin vajonnut alle 150 senttiseksi. Minua 40 v. nuorempi sukulainen oli niin stressaantunut, että hänen kätensä vapisivat ja pää tärisi.
Ihan ohimennen mainittiin syövät ja sydänviat, vaikka ei niiden yksityiskohtiin paneuduttukaan.
Ilmeisesti nykyelämä on rasittavampaa kuin omana työelämäni aikana, koska niin monet tuntuvat sairastuvan raskaisiin tauteihin melko nuorella iällä.

Pitää tässä panna kiittimet ristiin, kun ei verenpainetta kummempaa ole minulle vaivaksi ilmaantunut.

Kiitos Katleija!

Olen vieläkin vähän pyörällä päästäni enkä muistanut sanoa että
lääkäri luokitteli löydöksen kystaksi. Minkälaatuinen se on selvinnee
aikanaan. Mutta on siinä kystä kyllä!

Nukkumisesta ei tahdo tulla mitään, kun ajatukset surraavat päässä
siinä vaiheessa kun pitäisi rentoutua ja nukkua.
Tietenkin ajattelen myös onko odottaminen ollut huono asia.
Sanoin jo huhtikuussa aikaa varatessa että entäpä jos se on vaikka
syöpää ja hoito viivästyy, mutta ei sanottu oireista päätellen olevan
mitään vaaraa. Ehkä olisi pitänyt valittaa kauheasti ja tekeytyä
huonommaksi kuin kuin mitä on kipujen sietokykyä?

Lääkäri varmaan kertoi löydöksestään sinulle. Nyt ovat nämä neljä päivää pitkiä, siinä ehtii ajatella jo kaikenlaista. Nyt toivomme sinulle parasta, että pääsisit pelkällä säikähdyksellä. Toivottavasti odottelu ei ole ollut kohtalokasta. Pahinta on epätietoisuus, siinä on kestämistä. Voimia sinulle.

Olen pitänyt itseäni aika "ripeenä könttyränä", vaikka pientä
remppaa silloin tällöin joutuukin tekemään. Niinkuin nyt viimeaikoina
silmävaivat, joitten käsittely jatkuu.

Huhtikuussa aloin tuntea kovaa kipua alavatsassa ja halusin päästä
heti tutkittavaksi. Mutta ei täällä joka kivun takia tutkimuksiin pääse.
Sain odottaa puolitoista kuukautta. Mutta sitten tuli kiire. Lääkäri
häipyi tutkimushuoneesta ja viipyi poissa niin kauan että luulin hänen
menneen ruokatunnille. Tuli sitten takaisin ja sanoi järjestäneensä niin
että minut leikataan nyt tiistaina.
Siinäpähän tekevät arkeologisia löytöjä. Vatsassani voi olla vaikka mitä.
Sinne olen saanut haudata surut, pelot, pahanmielen ja kaiken mitä ei ole
saanut julkituoda.

Tämänköhän takia minulla on ollut viimeaikoina, jo ehkä parin vuoden ajan,
tunne että olen ikäänkuin kilpajuoksulla ajan kanssa, että "ehtisin alta pois",
talonmyynnin ja muun tohakan kanssa.
Talonmyynnissä on nyt pidettävä tauko. En ehkä jaksa olla niin tarkka
järjestyksen kanssa kuin mitä pitäisi olla talonostajaehdokkaita odotellessa.

Olin tilaisuudessa, jossa tapasin vanhoja tuttujani, kaukaisempia sukulaisia jne. Itse tämän ikäisenä kuvittelin olevani se vanha raihnas, jonka valkohapsia kunnioitettaisiin, mutta havaitsin, että minua kymmeniä vuosia nuoremmat ihmiset olivat laihtuneita ja nääntyneitä.
Itse asiassa tunsin oloni miltei noloksi, kun terveydessäni ei ole mitään valittamista. Yksi tuli vain käymään sairaalasta, hän oli niin laihtunut, etten tuntenut häntä. Yhdellä itseäni 30 v nuoremmalla rouvalla on osteoporoosi, jonka vuoksi hän on kuin vajonnut alle 150 senttiseksi. Minua 40 v. nuorempi sukulainen oli niin stressaantunut, että hänen kätensä vapisivat ja pää tärisi.
Ihan ohimennen mainittiin syövät ja sydänviat, vaikka ei niiden yksityiskohtiin paneuduttukaan.
Ilmeisesti nykyelämä on rasittavampaa kuin omana työelämäni aikana, koska niin monet tuntuvat sairastuvan raskaisiin tauteihin melko nuorella iällä.

Pitää tässä panna kiittimet ristiin, kun ei verenpainetta kummempaa ole minulle vaivaksi ilmaantunut.