Kaksisuuntainen mielialahäiriö

Sukulaisen tilanne jatkuu entisellään. Hän on kieltänyt jopa lastensa käynnit. Joitakin vuosia sitten oli sama tilanne, ja silloin hänen miehensä yritti saada apua joka suunnalta. Hän sai potilaan sairaalaan tutkittavaksi, hän sai lääkereseptejä ja hoito-ohjeita, ja seurauksena oli, että potilas pakeni kotoa ja muutti yksiöön, jonne linnottautui ja kieltäytyi avaamasta ovea.

Kun hänet jätettiin rauhaan, toipui hän sen verran, että palasi kotiin ja taisteli itse itsensä terveen kirjoihin. Ilman lääkitystä.
Nyt aviomies on oppinut, että ei puutu mihinkään, on vain läsnä. Mitään pakkolääkärikäyntejä ei enää, ja potilas on rauhallisempi ja uskaltaa olla kotona ja käydä ostoksilla tavalliseen tapaan, vaikka onkin karkottanut kaikki ystävänsä ja sukulaisensa.

Vuosia sitten luin erään sairastuneen kertomuksen sairaudestaan. Hän sanoi, että "sille puolelle" joutuminen ja meneminen ei ollut pelottavaa, vaan hän itsekin tiesi, että oli maailmassa, jonne ei kukaan muu voi tulla. Lääkitys oli kirjoittajaa auttanut, mutta sanoi artikkelissa, että itse asiassa hän joskus suorastaan kaipaa sitä aikaa, jolloin hän saattoi paeta maailmaa omalle puolelle ja sulkea kaikki pois ympäriltään.
Ajattelen, että omankin sukulaiseni kohdalla asia voi olla niin. Vaikka samalla ajattelen, että tällä vain rauhoittelen itseäni ja yritän selittää asiaa, josta en mitään ymmärrä enkä tiedä.
Raskainta on varmaan aviomiehellä, joka on joutumassa itsekin eristyksiin. Onneksi hän saa luvan lähteä ja jättää potilaan kotiin. Hän tuntee olevansa kotona yksinkin turvassa. Mies voi jatkaa harrastuksiaan ja tavata tuttaviaan, vaikka onhan hän tietysti koko ajan varuillaan ja huolestunut kotiasioistaan.

Kurjaa on, jos ei enää itse huomaa olevansa sairas. Minä pyysin itselleni mielialalääkityksen, jonka vaikutuksesta en vielä tiedä yhtään mitään, mutta toivon sen tuovan apua vähitellen. Ensimmäisen puolipillerin otin vasta eilen. Hetikohta sen ei luvattukaan vaikuttavan ihmeitä tekevästi. Itse halusin apua jatkuvaan alavireisyyteen     , joten uskon vähän tolkkua olevan tallella itsellänikin - tosin ihan en vielä usko lääkityksen tekevän elämää ihanan nautittavaksi, mutta jos edes vähän ... Toivossa on hyvä elää, joten yritetään ... kai sekin on jotain positiivista. Euforian oloja en ole kokenut, vaan olo on jatkuvasti alakulonomaista.

Siinä on ongelmaa tarpeeksi läheisilleen. Otsikkosi oli Kaksisuuntainen mielialahäiriö. Se viittaa että masennuksen tilalla on ajoittain liiankin kiivaat kierrokset ja euforiaa. Tuo sairaus lie ollut jo pitkään vaivana, onkohan silti koskaan hoidettu?
On tuossa nyt tällä hetkellä myös paranoiaa, kun myrkytystä pelkää. Hän oli siis käynyt lääkärissä, mutta epäilee saamaansa lääkitystä. Ei taida suostua menemään uudelleen.
Silloin ihminen on tosi sairas, kun ei sitä enää itse huomaa. Mistä apu, saisikohan neuvoja terveyskeskuksesta ihan alkuun pääsemiseksi. Läheisiään sairas vähiten uskoo. Onko hänellä ketään johon hän on aina luottanut ja omaiset voisivat tältä henkilöltä apua pyytää suostuttelemaan lääkäriin. Kai niitä jotain pistoksenakin annettavia troppeja löytyy.
Kunpa tuokin ihminen avun piiriin saataisi, toivottavaa olisi. Pakolla se ei onnistu ellei ole vaaraksi itselle tai muille.

Sukulainen on on vajonnut masennukseen ja puhumattomuuteen.
Hänelle on määrätty lääkitys, mutta taudinkuvaan näköjään kuuluu, että hän epäilee myrkkyä.
Hän ei koskaan ole suostunut syömään lääkkeitään.

Masentavaa, kun ei tiedä, miten perhettä voisi auttaa, potilaasta puhumattakaan. Hän eristäytyy kaikilta.
Mitä tehdä?