Potkut opettajalle

Päivä on illassa. Hain pojan koulusta ja ajoin sitten koulukonttorille, missä
poika sai katseltavakseen 7-luokkalaisten luokkakuvia. Siinä meni ohi
A-,B-, ja C-luokat, mutta D-luokalta löytyi syyllinen heti.

Koulukonttorilla kertoivat olevansa hyvin aktiivisia tällaisten tapausten ja
koulukiusaamisten sattuessa.

Rehtori oli soittanut pojan vanhemmille, jotka eivät olleet kertoneet vielä
pojalleen puhelusta ennen kuin soittivat minulle.
Pojan äiti sanoi että heillä on ollut vaikeuksia lapsensa kanssa pari vuotta
sitten, mutta että pitkiin aikoihin ei ole tapahtunut mitään.

Sovimme, että koska en ole "uhrin" äiti niin omat vanhemmat saavat hoitaa
jatkoyhteydet kotiuduttuaan. Puhelinnumero on muistissa.

Nyt ovat supermummon taidot tarpeen!
On ehkä helpompikin tarttua asiaan, kun kyseessä ei ole oma lapsi. Vastapuolikaan ei voi syyttää liiasta huolenpidosta ja mammanpojan roolista.

Mutta aika jysäys on ollut, jos kypärä on kuhmulla! Miettisin jo rikosilmoitusta, senhän voisi tuoda esiin keskustelussa rehtorin kanssa. Onkohan koulussa terveydenhoitajaa?

Tämä minun lapasenlapseni on joutunut vastaavanlaisten ilkitöiden kohteeksi koulumatkoilla. Miniä on moneen kertaan puhunut kouluun, mutta siellä on laumoittain ulkomaalaistaustaisia poikia, jotka ovat turhautuneita ja rettelöiviä. Ketään ei saada taltutettua. Omassa luokassakin heitä on, ja pieni hento opettaja ei pystynyt aikanaan asioita hoitamaan. Kai asiat nyt ovat paremmin, toivottavasti. Tai sitten poika on oppinut, että kertomisesta tulee hänelle itselleen vain vaikeuksia, eikä enää puhu mitään kotona.

Itselläni on tänään sellainen tehtävä edessä että olisi toivonut säästyneeni
moisesta.

Eilen kuskasin holhokkini jääkiekkokaukalolle. Sovimme että tulen parin tunnin
päästä hakemaan hänet pois tai sitten hän soittaa jos haluaa tulla aikaisemmin kotiin.
Hän soitti ja kuulin äänestä että häntä itkettää. Joku yläasteella oleva poika oli
tullut irvailemaan onko hänellä juomat mukana (oli nimittäin kähminyt pari viikkoa
sitten J:n juomat kassista) ja kun toinen oli sanonut että ei ole ja näpistelysi on
iskän tiedossa joten pysy kaukana kassiltani, niin tuo kaveri oli kaatanut J:n jäälle.
J oli suojellut päätään ja toinen oli iskenyt häntä niskaan (!) ja kypärän kuhmuille.

Kävin hakemassa pojan ja soitin heti rehtorille. Koska J ei tiedä pojan nimeä,
ehdotti rehtori että tulisimme tunnistamaan hänet luokkakuvista. Rehtori ottaa
sitten pojan puhutteluun. Hän sanoi, ettei se tietenkään tunnusta, kyllä hän nämä
"pulmuset" tuntee. Mutta on hyvä tietää että sitä pidetään jatkossa silmällä.

  

Suomalaisitsepäiseen tapaan hän on siilipuolustuksessa.
Nyt tarvitaan diplomatiaa.

  

Kun onnistuisitte saamaan hänet ymmärtämään että hänellä itsellään
on tulevaisuutensa avaimet hallussaan, eikä muut voi ovia aukoa kuin
hän itse.
Näyttäisi kaikille epäilijöille, että täältä tullaan, uskoitte tai ette!

Kyllä pojalla varmasti olisi älyä päässä, mutta kun hän on vain vielä niin lapsi että ei todellakaan ymmärrä, mitä opiskeleminen vaatii. Kun ei ymmärrä, niin suuttuu ja kieltäytyy. Juuri niin kuin lapsi tekee. Murrosikä menossa.
Ja nyt pitäisi koko tulevaisuutta koskeva päätös tehdä! Ja hänellä on se kuvitelma, että muualla opiskelu on kuin silkkiä vaan, kunhan pääsee tästä koulusta pois!

Äitinsä kuljetti poikaa lisäopetuksessa Espoossa vuosi sitten kerran viikossa, mutta kun ei niin ei.
Hän tuntuu olevan ihan lukossa tässä asiassa.
Tyttäreni muisteli, että hän oli samanlainen lukiossa. Otti lisäopetusta matikan opiskelijatytöltä. Tytär yritti kaikkensa ja oli kunnianhimoinen. Tuntui vain siltä, että oppi ei mene päähän.
Sitten tuli kokeet, ja tytär laski kaikki laskut. Ihmetteli, miten oli onnistunut saamaan kaikki helposti valmiiksi, oli kuitenkin sitä mieltä, etteiväthän ne millään voineet olla oikein. Sai yhdeksikön. Joku lukko oli aeunnut, eikä matikka enää tuottanut mitään tuskaa.

Pojanpoika vain ei ole samaa pataa. Hän ei usko itseensä yhtään. Se espoolainen opettajakaan ei pystynyt valamaan häneen uskoa ja tarmoa. Laiskuuttahan tässä varmasti myös on mukana, kun ei huvita, niin ei.

Tuli mieleen tuosta matikasta että itse tunsin myös aikoinaan olevani siinä
aineessa "jälkijunassa".  Olin ollut ekaluokkalaisena sairas ja olin ollut koulusta
poissa kevätlukukauden ajan.  Syksyllä aloitin ekaluokan uudestaan, mutta
muutaman viikon päästä opettaja sanoi että voin aloittaa toisella luokalla.

Olin tietysti iloinen, mutta siinä alkeismatikassa tunsin olevani hieman toisia
huonompi. Tuntui kuin olisin tajunnut vasta seuraavan vuosikurssin alettua
mitä edellisvuoden aikana oltiin opittu ja sitä jatkui siihen saakka kun aloitin
yhteiskoulun.

Silloin 50-luvulla oli yhteiskoulun ekaluokkalaisilla kovin erilaiset perustiedot
matikassa. Oppilaatkin olivat eri ikäisiä, jotkut olivat 10-11 v, vanhimmat
olivat ehkä käyneet kansakoulun kaikki luokat ja olivat jo 13-14 v ikäisiä.
Sitä paitsi oli sodan jälkeen kouluissa opetustaso hyvin erilaista.
Ainakin Oulaisten yhteiskoulussa yritettiin saada ekaluokkalaiset samalle
lähtöviivalle ja pätevien opettajien avulla käytiin perustiedot läpi kunnolla.
Sen jälkeen ei matikka enää tuntunut vaikealta, kun ymmärsi kaikki
"kommervenkit".

Olisiko mitenkään mahdollista saada lapsenlapsellesi apua, esim. jotakin
ulkopuolista joka kävisi hänen kanssaan kaiken läpi ja osaisi neuvoa niissä
jutuissa jotka tuntuvat vaikeilta ymmärtää? Mikään ei ole mahdotonta.
Hän on vielä nuori.  Jos menee vaikka pari vuotta tietoaukkojen tukkimiseen,
niin se ei aikaperspektiivissä tunnu missään.

Miten tämän päivän nuoret enää edes uskaltavat hankkia lapsia, kun koko elämä on niin hankaloitunut! Mistä voi tietää, että saa elämän eväät lapselleen, kun joka asiassa voi tulla ikäviä yllätyksiä.
Kaikkialle on tunkua, tarhapaikasta alkaen.
Aina on tullut jotain esteitä, kun oli aika mennä tarhaan tai kouluun. Muistan, kuinka hankalaa oli vanhemmille valita lähikouluista pojalle sopivin, mistä sen olisi voinut tietää! Nyt peruskoulun jälkeen viimeistään ymmärtää, että valinta ei ollut paras, koska matikan opetus ei ole ollut tuloksellista. Ei poika tyhmä ole, ihan tavallinen pikkujätkä. Itsetunto vain on viety jo alakoulussa.

Muistan, että jo parina ensimmäisenä vuotena poika oli varma, ettei opi ikinä laskemaan. Luokan opettaja oli pieni hento tyttö, joka ei saanut pidettyä mitään järjestystä luokassa. Oli ihme, että poika oppi yhtään mitään siinä mekastuksessa. Ulkomaalaistaustaisia kielitaidottomia poikia oli useita, ja heidän hillitsemiseensä meni opettajan voimat.
Viidennelle luokalle saatiin miesopettaja, ja koulu alkoi tuntua helpommalta, mutta kun se perusta jäi heikoksi, niin tässä sitä ollaan. Ja lopuksi opetus muuttui kurssimuotoiseksi, niin että mitään "omaa" ei lapsilla enää ollut, vaan kaikki tunnit on eri opettajien hallussa. Matikassa lisäopetuskaan ei ole tuottanut tulosta, koska poika ihan oikeasti pitää itseään lahjattomana. Keskiarvo todistuksessa kuitenkin on ihan kohtuullinen muuten.

Ja näillä eväillä siten pitäisi arpoa itselle sopiva jatkokoulutus!

 

Muistan itsekin kuinka vaikeaa oli ajatella 14-15 vuotiaana tulevaisuuttaan.
Oli minulla haaveita jollekin graafiselle alalle tai jonkinlaiseksi suunnittelijasi,
mutta isän mielestä haaveet olivat hölynpölyä ja johtaisivat tyhjäntoimittajan
ammattiin. - Mutta jos valmistuisin opettajaksi niin ei olisi hätäpäivää!
Hyvällä alulla olikin isän suunnitelmien toteuttaminen kunnes oma järki ja
itsenäistymispyrkimykset sotkivat suunnitelmat...

Huomaa muuten että samassa perheessä on lasten omat pyrkimykset (ja ehkä
edellytyksetkin) erilaiset. Veljeni perheessä on lapsia 11-35 ikävuosien välillä.
Vanhin on jo akateemikko, keskimmäiset myös hyvää vauhtia samaan suuntaan
menossa ja opiskelevat yliopistossa.
Mutta nuorimmainen, jolla vetoa ja aktiivisuutta riittää vaikka toisille jakaa, ei
aio aikaansa tuhlata tyhjän opiskeluun. Hän haluaa rakennusalalle niin kuin iskä.
Matikassa ja äidinkielessä hän on tosi hyvä, koska on kuullut että ne aineet ovat
tärkeimmät aineet rakentajallekin. Niihin siis kannattaa syventyä.
Murkkuikä saattaa tuoda sitten omia yllätyksiään.

Tietokoneesta hän ei piittaa tuon taivaallista, ainakaan vielä. Ja sen huomaan
siitä, että hänen käytössään on perheen vanhin ja hitain läppäri, jolla parhaillaan
kirjoitan ja saan peruuttaa melkein joka sanan kohdalla täyttämään puuttuvia
kirjaimia joita kone ei ehdi suoltaa minun tahdissa. Jos hän olisi kiinnostunut,
niin hänellä olisi varmasti kaikki viimeisimmät uutuudet.
Tämä kone on pohjasakkaa, vaikka itsekin olen hidas!

Juttelin tänään toisen lapsenlapsen opinnoista. Hän on peruskoulussa ja nyt on yhteishaku jatkoon meneillään.
Luokan opettaja sanoi suoraan miniälleni, että pojan matikka ei ole sillä tasolla, että kannattaisi ajatella lukiota. Matikan kanssa on hänellä aina ollut vaikeuksia, ja poika on itse sitä mieltä, että ei ikinä opi.
Vaikea mummin on mennä sanomaan onko ja kuka oikeassa, mutta nyt on sitten päätetty suuntautua muille urille.

Mutta mutta, poika on vielä ihan lapsi, vaikka onkin juuri 15 täyttänyt. Hän on kooltaan pieni, varreltaan lapsukainen, sukuunsa tullut. Melkein kaikki sekä isän että äidin puolelta tapaamani teini-ikäiset pojat ovat olleet samanlaisia. Vähän ylipainoisia, pyöreäposkisia, kömpelöitä, huonot arvosanat liikunnassa. Vuoden kuluttua kasvu alkaa, kasvot kapenevat, vartta tulee lisää ja mitkään vaatteet eivät enää käy.
Tämä pieni poikako nyt voisi pyrkiä yhtään mihinkään kouluun, kun ei järki sano vielä mitään. Ainoa syy pyrkiä datanomikoulutukseen on, että siellä jokaisella on sitten oma läppäri. SINNE! Ja datanomit tienaa!
Turhaan mummi yrittää sanoa, että taitaa olla iltaruskon ammatti sekin. Jokainen osaa tietokoneensa jo lastentarhassa. Mikä on datanomin toimenkuva?

Ei halua lukioon, sen matikan takia, ja nyt pojalla on se järjetön käsitys, ettei muualla ole matematiikkaa oppiaineena, ei kieliä, eikä  mitään sellaista, joka oli kurjaa peruskoulussa. Turhaan hänelle puhuu, kun hän tietää ihan varmasti, hän TIETÄÄ, ja kyllä hän on kuunnellut, ja sinne datanomikoulutukseen vaan, ei mihinkään muualle. Pois suljettu on ajatus, että ei pääsekään. Hakijoitahan on aina paljon enemmän kuin päässeitä.
Kova vastarinta, kun ehdotetaan muita mahdollisia oppilaitoksia. Vanha mummi on sitä mieltä, että kymppiluokka olisi tässä paikallaan, että poika edes kasvaisi samoihin mittoihin kuin kaverinsa, jos jonnekin koulutuksen pääsee. Mutta kun kymppiluokalle menee vain luuserit!
Tuli mieleeni, että ostan hänelle läppärin, niin että voi sitten ajatella jotain muuta rauhallisin mielin. Hänellä on kyllä pöytäkone, mutta se on niin vanhanaikaista tänä päivänä. Pitääkö on iPad (josta mummiparka ei mitään käsitä).

Omat lapseni menivät suosiolla lukioon aikanaan. Sanoin, että olette siellä kasvamassa, ja sitten pääsette jatkokoulutukseen ja vähän voitte itsekin ajatella, minne kannattaa mennä.
Mutta tässä tapauksessa se ei nyt onnistu, kun opettajakin sanoi. En nyt otsikon mukaan kuitenkaan mitään potkuja ole antamassa kenellekään. Kyllä opettajakin varmasti pojan parasta ajatteli, kun keskusteli poikani ja miniäni kanssa.
  
  
 

Sama on juttu Ruotsissakin. Täällä ehkä on vaikea toteuttaa jatkokoulutus-
systeemiä pitkiin aikoihin kun ruotsalainen koulu alkaa olla muutenkin
apukoulutasolla.

Mutta eikö liene niin että koulu heijastaa koko yhteiskuntaa ja jos toivo
hyvästä tulevaisuudesta on otettu pois jo työttömiltä vanhemmilta niin
kuinka nuoret jaksavat yrittää opiskella jotakin joka ei johda mihinkään
muuhun kuin työttömyyteen ja suuriin opiskeluvelkoihin.

Työtä tekevät ihmiset kynitään puhtaaksi kunnes niitten terveyskin
pettää. Siivoojia ja vanhojen hoitajia tuodaan sitten halpamaista, joka
on "halpamaista". Pistää kyllä ajattelemaan mitä kaikkea vielä ehtii
nähdä ennen kuin koiranputki päällä kasvaa.

Jatkanpa tähän rimpsuun kouluasioista tämän päivän Hesarin innoittamana.
Kerrotaan, mihin lapsi tai nuori nyt voi hakeutua jatko-opintoihin.

Sydäntä kylmää: miten tavallinen pulliaisen lapsonen pystyy pyrkimään yhtään mihinkään ja miten jaksaa ja voi opiskella niin laajasti vain saadakseen työtä!
Lapsenlasikin menee preppauskurssille päästäkseen opiskelemaan haluamalleen alalle. Sekin vaati ison summan rahaa, ihmettelen, miten joku esim. pätkätyöläisen lapsi pystyy kustantamaan itselleen preppaukset! Saavatko vasta opiskelijoiksi pyrkivät nuoret opintolainaa?
Minun aikanani kesätyötä tehtiin siitä päivästä kun koulu loppui, eli 1.6. alkaen hamaan elokuun loppuun. Nyt kesätöitöihin pääsee pariksi viikoksi, korkeintaan kuukaudeksi. Siinä ajassa ei kerätä ja tienata opiskelurahoja.
On se maailma muuttunut meidänkin elinaikanamme. Jatkokoulutusta vaaditaan työpaikassakin, jos sellaisen on onnistunut saamaan. Lidl ja Mc Donaldkin kouluttavat työntekijöitään yliopistasoisessa koulutuksessa työn ohessa.

Pohdin tässä samalla sitäkin, sahataanko meitä silmään. Riippuu ihan siitä, kuka ja missä puhuu työstä ja työllisyydestä.
Korostetaan, että tarvitsemme maahanmuuttajia yhä enemmän, että saamme työntekijät kaikkiin tekemättömiin töihin, ja toisaalta esimm. Kari Häkämies tänään aamuteeveessä korosti, että työpaikat vähenevät vuosi vuodelta automation lisääntymisen mukana, ja monet ammatit katoavat.

On kuulijan vastuulla, kumpaa infoa uskoo.

Jatkanpa tähän samaan rimpsuun kun kouluasioista on kysymys.
Koulukiusaaminen on tavallista niin täällä Ruotsissa kuin siellä Suomessakin.

Veljeni 10-vuotias poika oli joutunut suoranaisen pahoinpitelyn kohteeksi
koulussa, kun joku isompi poika oli yllättäen käynyt hänen kimppuunsa,
potkinut päin naamaa ja hakannut maassa makaavaa poikaa nyrkeillä.
Rehtori oli tullut paikalle ja ottanut kuvia verisenä makaavasta pojasta
ja oli tehnyt poliisi-ilmoituksen. Pahoinpitelijän vanhemmat oli myös
kutsuttu paikalle ja pojan äiti oli itkenyt kun oli nähnyt oman lapsensa
"uhrin". Myös veljelleni ja veljen vaimolle oli soitettu että tulisivat pai-
kalle.
Koska on alaikäisistä kysymys niin varoitus ja erottamisuhkaus vastaisen
varalle oli riittävä rangaistus.

Veljen poika ei aio vastaisuudessa olla mikään päähänpotkittava vaan
oli ilmoittautunut nyrkkeilytreeniin. Autotallissa näkyi olevan harjoittelu-
välineet ja siellä poika hakkasi säkkiä kuin vierasta sikaa!
Kerroin hänelle että olen minäkin pienenä ekaluokkalaisena iskenyt
pari hammasta pois puolta isommalta pojalta kun ei tavallinen puhe
auttanut.

On sitä tapeltu kautta aikojen, mutta tuntuu aivan kauhealta ajatella
että poika on valinnut nyrkkeilyn harrastuksekseen pelkästään sen
takia että pienestä koostaan huolimatta voisi puolustaa itseään jos
tarve vaatii.

Olettekos sattuneet lukemaan tätä.

http://turjalainen.blogspot.fi/2013/04/alppilan-koulukohun-matapaise-puhkeaa.html

Pahinta tuossa erottamisessa oli se, että rehtori kosti sen, että opettaja oli "kannellut" rehtorin hölmöyksistä...


Tänään lehdessä:
helsingin_opetusviraston_johto_saa_pyyhkeita_alppilan_koulun_tapauksesta Oliskohan opetustoimen johtaja reksin kaveri?

http://yle.fi/uutiset/anna_perho_tyokaverini_laski_sika/6572450

Tämä Anna Perhon blogi oli tosi hyvä. Ja kommenteissa löytyy.

On tosiasia, kymppiluokkalaiset ovat vielä puberteetti ikäisiä ja´joukossa hyvin vaikeita oppilaita, kysymyksessä oli vielä tarkkailuluokka. Taitaa olla rehtorillakin jatkua vielä murrosikä, vihjailevin ilmaisun antoi häädön opettajalle ja poistui samantien koulusta.

Olen ymmärtänyt oppilaatkin ovat opettajan puollella niin myös suurin osa kansaa.
Murrosikäisiä oppilaita on vaikea käsitellä silkkihansikkain kriisitapauksissa. Ystäväni miesope opetti uskontoa. Joku poika rettelöi häntä vastaan, esim tilasi hänelle aika kohahduttavan miesten lehden oliko se Coctail vai Jallu. Lisäksi puhkaisi autonrenkaita pari kertaa. Eihän kullanmurun toimintaan vanhemmat puuttuneet.Pitää kuulema ymmärtää murkkuja.

Minua risoo aina kun kuulee näitä "viattomien kullanmurujen kaltoin kohtelua"
muitten kuin omien vanhempien taholta.
Ehkä se johtuu omasta kasvatuksesta, ettei vanhemmille ihmisille - varsinkaan
omille vanhemmille tai opettajille - pistetty hanttiin.

Nyt on menty lasten paapomisessa liian pitkälle. Se alkaa jo kotona. Vanhemmat
eivät jaksa, tai ovat niin patalaiskoja etteivät opeta lapsillensa hyviä tapoja, tai edes
aseta rajoja. Ollaan kyllä hyvin kärkkäänä kasvattamassa ja arvostelemassa naapurin
huonosti kasvatettuja lapsia! Sitä paitsi on luovutettu vanhempien vastuusta ja
kuvitellaan että koulu kasvattaa näistä kauhukakaroista mallikelpoisia kansalaisia.

Täällä ei enää monikaan "normaali" ihminen halua opiskella opettajaksi, varsinkin
keski- ja yläasteen opettajista on huutava pula. Olisi varmasti aiheellista, että
velvoitettaisiin juuri tuon ikäluokan vanhempia osallistumaan "aikuiskasvatukseen",
että ymmärtäisivät että lasten kasvatus on heidän vastuullansa niinkuin sosiaaliseen
elämään sopeutuminen ja kasvattaminen myöhemmin elämässä. Eivät he aikuis-
iässäkään saa tehdä mitä haluavat niin etteikö siitä tulisi seurauksia.
Koulun vastuu on tietojen jakaminen, eikä juntturoivien muksujen valvominen.

Toivottavasti tässä tapauksessa tuo opettaja voittaa.

Hillunta asiasta jatkuu, kun opettaja sai potkut, ja video kiertaa YouTubissa pojan kasvot hämärrettynä tietosuojan vuoksi.
Koulukaverit sen sijaan eivät ole olleet niin hienotunteisia, nimi on jo tiedossa valokuvan kanssa Facebookissa. Pojan isä on ulkomaalaistaustainen. Ja mikäli tiedot ovat oikeat, istuu linnassa. En välitä sen tarkemmin sanoa miksi, kun en tiedä, onko tosiaan tämän perheen poika. - Suunsoitto on joka tapauksessa vetäissyt maton myös tämän perheen alta. Jos joku ei ole tiennyt, niin pian kyllä tietää!

Eipä poika kuitenkaan ole osakkeitaan nostanut, vaikka eihän hän kai tarkoituksella halunnut videoon. Sen teki joku kaveri ruokalassa.Kuvaajan nimeä ei ole vielä palstoilla, mutta kyllä varmasti joku kaveri sen paljastaa.
Opettajaa on haastateltu aamutv:ssä ja lehdissä, hän on päättänyt viedä asian loppuun. Yleensähän väkivallan uhriksi joutuu pieni naisopettaja, mutta tämä on kaapin kokoinen köriläs, joka ei vähästä hätkähdä.

Oppilas riehui ruokailussa ja opettaja kehoitti häntä poistumaan. Kun sana ei mennyt perille, opettaja ohjasi hänet ovelle, jonka pieliin oppilas ripustautui kuin hämähäkki. Opettaja irroitti pojan ja työnsi ulos ovesta.
Luonnollisesti tämän onnistui sitten joku oppilas videoimaan kännyynsä, ja siitä sitten repesi kalabaliikki: opettaja on nyt erotettu ja ilmeisesti koulussa on uusi sankari. Rehtori on muuttanut toiseen kouluun. Opettaja on katkera ja kysyy, missä raja kulkee, jos hän ei voi koulun ohjeita noudattamalla poistaa häiriötä aiheuttanut. Perusteena oli, että poistamisella estettiin oppilasta saamasta koulun tarkoittamaa opetusta.
Asia on poikinut poliisitutkinnan ja OAJ kerrankin tarttuu asiaan, kansanedustaja (PerusS) Halla-aho on tehnyt eduskuntakyselyn ja MTV3 käsitteli asiaa jo eilen ajankohtaisohjelmassa.
Mietin tuossa vain sitä, että pykälien mukaan jokaisella on oikeus seurata opetusta eikä häntä siis saa poistaa luokasta käytävälle, mikä varhaisimpina aikoina oli yksi rauhoittamisen tapa. Kysymys vain kuuluu, että kuka turvaa opetuksen niille 24 :lle muulle, jotka luokassa istuvat? Kuka turvasi rauhan ruokailussa, kun siellä riehui puolikasvuinen hillitsemätön bandiitti? Lehdet ihmettelevät, kenen poika mahtoikaan olla kyseessä, kun hänen vanhempiaan ilmeisesti pelätään niin, että mennään oikeusmurhaan asti. Opettaja vetoaa koulun perussäännöstöön pykälään 36, jonka ohjeita hän oli mielestään kirjaimellisesti noudattanut.

Jossakin oli mielipidekirjoitus, että oppilaat ovat asettuneet opettajan puolelle ja ilmoittaneet, etteivät tule kouluun, jos sieltä tämä opettaja erotetaan.
Hyvä, että kerrankin asiaa puidaan kunnolla. Vantaalla jokin aika sitten oli samanlainen tapaus. Siinä oppilas halusi yhden kalapullan lisää, kun annokseen kuului niitä 3, ja siitä nousi aivan samanlainen rieha. Oppilas muistaakseni pirstoi huonekaluja ja poliisi tuli paikalle.
Seurauksia en ole kuullut, painoivat varmaan villaisella, ja se on mielestäni aina virhe. Toivottavasti tämä asia puidaan loppuun asti julkisesti.