Velvollisuuksia

Kunnon uskonsota! Uskotaan, että meidän suku on ainoa oikeassa oleva!

Sitä minä olen monta kertaa ihmetellyt että jos jotkut suvussa ovat
riitantuneet vuosikymmeniä sitten, niin heidän jälkeläistensäkin on
oltava lojaaleja riitelijöitten kanssa ja jatkettava sotaa.
Monta kertaa ei edes tiedetä alkuperäisen riidan aiheesta yhtään mitään.
Eikä kukaan vaivaudu edes ottamaan selvää, vaan riitaketjua jatketaan
vanhasta tottumuksesta.

Tuntuu todella kummalliselta, että vanhat riidat ylettyvät kuoleman ylikin, tai ne siirtyvät perintönä jälkikasvuille.
Minun tuttavani meni katsomaan sukulaisensa hautaa Pohjanmaalle ja hämmästyi, kun kivi oli poissa. Muun suvun hautakiviä oli isolla haudalla, mutta ei tätä yhtä. Hautakonttori ihmetteli samaa, kiven pitäisi olla paikallaan. Kun asiaa tutkittiin, niin kävi ilmi, että kadonnut kivi oli maan sisässä tukemassa tuoreampaa kiveä. "Ettehän te kuitenkaan koskaan täällä käy", sanoi lähiomainen, joka oli asian junaillut. Hän oli myös sitä mieltä, että muut sukulaisetkaan eivät halua kiveä haudalle, sillä välit olivat aina huonot.
Hautakonttori onneksi ei ollut samaa mieltä, ja nyt kivi paikallaan  - tai ainakin viimeksi oli, kun tuttavani paikalla kävi.

   

Ihmeellistä näiden sukuhautojen mielipiteet. Tilaa pitävä henkilö meni kirkkoherran virastoon sinetöimään sukuhaudan johon ei saa haudata ketään
ilman heille tehtävää kirjallista anomusta. Jos ja jos enää moisen kahinan jälkeen haluaa palstaa käyttää tulee jälkikasvun maksaa myös haudan hoito.

Muut sisarukset heittivät pyyhkeen kehään, eivät ole halukkaita sotkeentua koko asiaan, joten meidän kohdalta asia on siletti. Veljen vaimon menettely
ihmetyttää. Moninaiset ovat tiet riidan saamiseksi, ei vain tuottanut tulosta.

Vanhempieni hauta on Turussa. Perikunta maksaa seurakunnalle nurmikonhoidon. Tästä kimpaantui serkkuni vaimo,
joka haukkui lapseni siitä, ettei perheemme vainajista pidetä huolta!

Voihan ulkosynnytin etten muuta sano. Minä olen ilmoittanut, että minut poltetaan ja tuhkat heitetään
veteen. Vaikkapa vessaan jollei muuta. En aio kummitella tuhkieni vuoksi!

Minä en huolehdi tällä hetkellä edes mieheni haudasta. Vanhempieni hauta on jäänyt vanhimman veljeni jälkeläisten haltuun. Minun mieheni on taas haudattu vanhempiensa hautaan, jossa on myös toinen heidän kaksoissisaruksista. Tämä oli vanhapiika ja toinen kaksosista oli naimisissa ja haudattu miehensä kanssa samaan hautaan.
Miehen nuorin sisar, minua 7 vuotta nuorempi, asuu aika lähellä Naantalin luostarikirkkoa, jossa on myös vanha hautausmaa. Sen kirkon kainalossa lepää mieheni, kirkon jossa meidät on vihitty. Hautakivessä on paikka minun nimellekin.
Niin piti sanoman että tämä nuorin sisko haluaa hoitaa haudan. Nimenomaan haluaa hoitaa. Minä kiitokseksi piffaan hänelle joka kesä Airiston päivällisristeilyn Ruudolfinalla, joka lähtee Aurajoen rannasta.

Meidän mökki sijaitsee Savon sydämessä, kuten olen kertonut tuhat kertaa.
Vakituisesti paikkakunnalla asuneet sukulaiset ovat kuolleet pois, ja jäljellä on liuta kesävieriana toimivia suvun jäseniä, toiset eläkkeellä, kuten me, ja toiset muuten vain lähes kaiken kesää mökillä.

SILTI vain minä käyn hoitamassa suvun hautoja, joita on hautausmaalla vieri vieressä. Kaikki isoja ja leviöitä, joka perheellä omansa. Jollekin on istutettu ruusu kymmeniä vuosia sitten, mutta useimmat ovat ns. luonnontilassa, eli kasvavat heinää ja horsmaa.
Minähän en edes kuulu tähän sukuun kuin avioliiton kautta, (tosin jo yli puoli vuosisataa) mutta tunnen velvollisuudekseni edes jollakin tavalla huolehtia haudoista.
Tänään kävin  istuttamassa yhdelle haudalle kuunliljan, Se kasvaa isoksi ja kauniiksi aika nopeasti, joten toivon sen edes jollakin lailla osoittavan, että hautaa hoidetaan. Mutta kun maakin on pelkkää hiekkaa, niin huomasin jo keväällä, että vuosi sitten istuttamani perennat eivät jaksa kasvaa.
Tälle kuunliljalle vein ämpärillisen multaa kasvualustaksi.
Lähdemme taas kaupunkiin viikon alussa, mutta kun sitten palamme, tuon tullessani kassillisen perennoja, sillä nyt
niitä saa tarhoista puoleen hintaan. Pitää vaan raahata pari multasäkkiä lisäksi, ja kenekäs voimilla niitä kuljetetaan!

Tämä hautojen hoitaminen on minulla jollakin tavalla verissä, sillä äitini oli aina huolissaan kaikkien sukulaistensa haudoista ja velvoitti minuakin aina käymään kastelemassa kukkia ja nyppimässä roskia. Kun isäni kuoli, kävi äitini kastelemassa kukat ja leikkaamassa ruohon saksilla, vaikka hän asui 3 tunnin junamatkan päässä Hietaniemen hautausmaalta. Lähti aamulla ja palasi illalla, sillä hän ei luottanut siihen, että minä huolehtisin haudan sillä tavoin kuin hän halusi. Junan vaihtokin Turussa, huoh.