Valo virkistää - jehovan todistajat synkistää!

Yksi tuttavani kutsui noita korppikotkiksi, kun olivat vaanineet hänen isänsä kuolinvuoteella ja odottaneet hetkeä, jolloin iskeä testamenttinsa kanssa

Aikoinaan työtoverinani oli neiti-ihminen, jolla oli nykypäivän sanonnan mukaan mielialahäiriö.

Hän siirtyi sairaseläkkeelle, mutta piti yhteyttä muutamiin työtovereihinsa - ei minuun. Kuulin kuitenkin, että hän oli löytänyt ihania uusia ystäviä ja uskonnollisen vakaumuksen Valtakunnansalilta. Työtoverini olivat ihan onnettomia, sillä tämä neiti juoksi kaiken aikaa uusien ystäviensä kanssa rukouspiirissä. He olivat niin ystävällisiä, kävivät usein neidin luona hänen kauniissa ja huolellisesti sisustetussa kaksiossaan. Työtoverit varoittivat kiintymästä liiaksi uusiin ihmisiin, mutta neiti oli äärimmäisen onnellinen uudessa elämässään.

KUNNES eräänä päivänä tuli yhteisön delegatio kertomaan, että olisi syytä tehdä testamentti, kun ei lähiomaisia ole, niin että uusi uskonnollinen yhteisö voisi periä kaksion ja muun, jos ja kun neidistä aika jättää. Siihen päättyi se uskonnollinen vakaumus, ainakin Valtakunnansalin antama, sillä ei neiti suinkaan yksinäinen ja orpo ollut, hänellä oli vakikundikaverikin Norjassa öljynporauslautalla töissä. Oli kertonut kiihtyneenä työtovereilleen, kuinka oli heittänyt ne ihmiset ulos ja kieltänyt ikinä enää tulemasta.

Kaverit olivat helpottuneita ja tulivat siihen tulokseen, että vanha kunnon ystävä on tervehtymään päin.

Minä pääsin heistä eroon. Aika ajoin ilmestyi kaksi juttelunhaluista naista oven taakse tarjoamaan Vartiotornia. En ottanut mitään vastaan, mutta aina uudelleen ilmaantuivat.
Kerran kun tulin kotiin kaupungilta jehovalaiset olivat siinä oveni lähettyvillä kerrostasanteella.
Huomasin ovenpielessäni lyijykynällä tehtyjä merkintöjä.
Kysyin ovatko he tehneet ne. Myönsivät tehneensä, merkitsevät muistiin asukkaan suhtautumisen. Kysyin kuinka he aina uudelleen ja uudelleen palaavat, vaikka tulosta ei synny.
He käyvät niin kauan kunnes joku selvästi kieltää tulemasta. Minä kielsin eikä he ole sen jälkeen käyneet.
Meidän talossa on pariskunta ja yksi sinkkunainen jehovalaisia. He eivät ole koskaan tyrkyttäneet uskoaan, se on kuulema heillä sääntönä ettei naapureille saarnata.
Mukavia ihmisiä eivätkä aiheuta minkäänlaista häiriötä muille.
Se pariskunta on tehnyt paljon takapihamme kaunistukseksi. Siellä on käytäviä kivireunuksin, pensaita, perennoja, risuaitaa, tekolampi rentukoineen. On varjoliljaa, ruusuja, särjettyä sydäntä, alppiruusuja, sormustinkukkaa, sipulikasveja, joista kukkaloisto keväällä.

En tiedä mikä on se hermo, jota jehovan todistajat onnistuvat minussa
ärsyttämään.
Katsoin tv:tä kun ovikello soi. Ajattelin että siellä on joku naapuri, koska
en odottanut ketään vierasta. Siellä seisoi pari höveliä naista ja arvasin
heti mistä on kysymys. Sanoin että jos olette myyntitarkoituksessa niin
osoite on väärä. - Ei, ei toki myydä mitään, jumalan sanaa...
- Kiitos käynnistä, näkemiin!