Pitkään päässä pyörinyt ajatus, käydä ihmettelemässä Jumillan alueen viinintuotantoa paikan päälle, toteutettiin. Säätiedotus lupasi hieman viileää, mutta ei sadetta, joten uskaltauduttiin retkeen ylös vuorille. (
http://www.vinosdejumilla.org/crdoj-ing/dirbodegas-i.htm )
Ensimmäinen ”pyhiinvaelluskohde” oli Fermin Gilar Guardiola. Olemme juoneet heidän punaista laatikkoviiniään (Viña Calero) arkiviininä jo vuosikaudet ja halusimme nähdä ja kuulla kuinka sitä tehdään. Bodega on pieni perheyritys, jossa ympäri vuoden työskentelee vain 2 ihmistä vakituisena ja muina aikoina lisäksi kiireapulaiset. Heidän vuosituotantonsa on nykyään parisataa tuhatta litraa ja vain punaisia ja valkoisia tölkkiviinejä. Bodegan alkuaikoina ei tölkeistä oltu kuultukaan, joten he luopuivat pulloista reilu 10 vuotta sitten. Näin sen viininpussituskoneenkin, jonka toiminta oli ollut epäselvää tähän asti. Pussit tulevat heille valmiina, mutta hana on siinä vaiheessa irti pussista. Kun pussi on täytetty, hana lyödään kiinni, jolloin se ei enää lähde irti, ainoastaan pyörii hahlossaan, että sen voi kääntää oikeaan suuntaan laatikkoa avattaessa. Suomalaisesta 2 tai 3 litran holhouslaatikosta poiketen heillä pakataan viini 5 tai 15 litran pusseihin. Rypäle, kuten Jumillan alueella yleensä, on Monastrell. Siihen sekoitetaan korkeintaan 10 % muita lajeja kuten Tempranilloa.
Toiseksi kohteeksi valitsimme lähellä olleen suuremman bodegan, Silvano Garcian (
http://www.silvanogarcia.es/index.html ). Siellä osallistuimme kiertokäyntiin ja lopuksi maistelimme talon viinit läpi (2 rosé-, 6 punaista ja 2 jälkiruokaviiniä). Heillä vuosittain kulkee 1 000 000 kg rypäleitä prosessin läpi, joista saadaan pyöreästi yhtä monta pullollista viiniä. Prosessista sen verran, että käymisaika terässäiliöissä oli noin viikko ja kun sokeripitoisuus oli laskenut alle prosenttiin, pumpattiin viini betonisäiliöön alkukypsymään. Kerrallaan yhdessä terässäiliössä oli käymässä 23 000 litraa ”punaviinimäskiä” tai valkoviinimehua. Säiliöitä oli 4, joten alkusyksystä pulputuksessa oli lähes 100 000 litraa. Paremmat viinit laitettiin myöhemmin tammitynnyreihin, joita tuotiin heille USAsta ja Ranskasta. Tynnyri toimi viinin kypsytyksessä vuoden tai pari ja sitten viini pullotettiin. Kun tynnyri oli luovuttanut arominsa viinille noin 8 vuoden jälkeen, se myytiin whiskytislaamolle kypsytystynnyriksi. Nuorena myytävät viinit pullotettiin suoraan betonisäiliöstä. Yhden vanhan betonisäiliön läpi oli tehty kulkutie ja seinällä oli punainen väri muistona menneistä viineistä. Alareuna oli tummanpunainen ja ylöspäin väri vähitellen vaaleni raidoittain. Tärkeimmät viinimerkit heillä olivat Viñahonda ja Silvano Garcia. Tuota ensin mainittua saa ainakin Ruotsista. Parhaimman maistamamme punaviinin rypälekoostumus oli 60% Monastrell, 30% Tempranillo ja 10% Cabernet sauvignon. Hinnastossa viini oli luokiteltu Vinahonda Crianza nimellä, mutta se oli ”ylivanhaa”, joten sitä puhuteltiin semireservaksi eikä crianza’ksi.
Jälkiruokaviini Silvano García Dulce Moscatel oli todella herkullinen. Toinen jälkiruokaviini Silvano García Dulce Monastrell oli hauska maultaan, koska sen aromeissa tuntui tumma oliivi. Ei paha sekään. Parasta kierroksella oli kuitenkin oppaamme Antonio, joka kertoi olevansa töissä 7 päivänä viikossa. Yksinasuva poikamies, joten perherajoitukset vähissä.
Antonio neuvoi meille lähtiessämme ruokapaikan, jossa saa hyvää ruokaa, eikä ole "viinitien ylihinnoiteltu kulttipaikka". Chapparal oli paikan nimi ja jos olisimme tietämättöminä kurkistaneet sisään, olisimme varmasti kääntyneet pois. Ruokala oli kalusteiltaan "hyvää 60-lukua", mutta ruoka oli todella maukasta!
Jumillassa 500 m merenpinnan yläpuolella on viitisen astetta kylmempää kuin rannikolla ja tuuli reippaanlainen, mutta vaatetus oli ennalta-aavistettu, joten nokka ei alkanut vuotaa.
Ma 18 Loka - 21:27:04
