Jatkanpa tähän vanhaan "ampiaisketjuun" kun tulin juuri lääkäriltä
komean käteni kanssa.
Eilen illalla pisti ampiainen keittiössä käteeni. Se oli hörrännyt omenasiivujen
kimpussa mutta sain hätisteltyä sen pois enkä sen enempää seurannut minne
ötökkä hävisi. Satuimme tiskipöydän ääreen yhtäaikaa ja nojasin sattumalta
kädelläni pöydän reunaan kun kaasin maitoa lasiin.
Voi hyvä jysäys, en uskonut että voisin hypätä tasajalkaa niin korkealle!
Sattui enemmän kuin joskus aikoinaan kun poikani "rokotti" minua kannikkaan!
Käsi turposi tietenkin ja kutisi aivan mahdottomasti. Ajattelin että kyllä se yön
aikana laskee. Aamulla se oli entistä turvonneemman näköinen. Käsivarsi kuin
halko ja sormet melkein turvotuksen alla piilossa.
Soitin arvauskeskukseen voisinko itse lääkitä jotenkin, mutta käskivät tulla
näyttämään kättä. Takaisin tulin antibioottikuurin kanssa. Sanon vaan että
on tässä syöty antibioottia tämän kesän aikana.
Odotushuoneessa juttelin erään naisen kanssa, joka sanoi hoitelevansa mehiläis-
yhteiskuntia. Hän tiesi että mehiläisen tai ampiaisen pisto on hyvä lääke
artroosia vastaan. Hänellä itsellään oli polviartroosi ja kertoi saaneensa kerran
sellaisen pistomäärän kun oli mennyt ilman suojavaatetusta laittamaan eläteilleen
ruokaa. Hän sanoi että ei muista kuinka kauan aikaa sitten hän olisi pystynyt
kävelemään niin kevyesti rappusissa kuin niitten pistojen jälkeen.