Minulle on jäänyt mieleen kertomus Mannerheimista, joka koulutti nuoria upseereita ravintolan pöydän ääressä.
Hän tarjosi herroille konjakit. Ensi maistamisen jälkeen M. palautti juomat ja tilasi toiset tilalle. Sama jatkui vielä kolmannenkin kerran, sitten M. sanoi, ettei hän valitettavasti voinut tarjota parempaa laatua enää, koska tämä nyt oli ravintelin paras konjakki.
Kun upseerit hämmästyneinä kysyivät, miksi M. halusi näin tarjota, M. vastasi, että koska upseerit juoman jälkeen kulauttivat vettä suullisen, oli se sen merkki, että maku oli kehno, joten se oli huuhdottava pois. Hän ei voi tämän enempää asialle, koska ravintolassa ei parempaa ole.
Minua on tämä kertomus askarruttanut vuosia, sillä useinhan pöytään kannetaan prikalla konjakki ja vesilasi. Koskaan ei vesilasille ole selitystä annettu, mutta ikinä en ole siihen koskenut, ettei vain tulisi etikettivirhettä vahingossa.
Miten tämä juttu oikein on, arv. maailmaa nähneet nörtit?
Muutenkin ankarassa luterilaisessa järjestelmässä eläneelle ei alkoholiin liittyvä etiketti ole aina hallussa. Esim. ruotsalaisessa pöydässä kuuleman mukaan ei voi juoda ruuankaan kanssa punaviiniä, jollei joku vanhempi tai arvokkaampi nosta lasia toivotusten kera. Niinkö on?
Teemmekö me suomalaiset virheen, kun juomme ruuan kanssa punkut ja nautimme hyvästä mausta?
Kaikkea sitä näin harmaana päivänä tulee miettineeksi. Talossa ei kuitenkaan ole miestä väkevämpää, joten vastausta en tänään tule tarvitsemaan!
...
...