Sukeltaja löysi Ahvenanmaalla hylystä 30 pulloa samppanjaa, jotka ovat juomakelpoisia vieläkin, yli kaksisataa vuotta meren pohjassa maattuaan.Ruotsalainen samppanja-asiantuntija Richard Juhlin arvelee, että löytö on 98-prosenttisella varmuudella kuuluisaa Veuve Cliquot -merkkiä.
Jos juoma osoittautuu aidoksi samppanjaksi, voi käsillä olla todellinen aarre, sillä löydön arvoksi voi laskea jopa lähes 53 000 euroa pullolta. Toistaiseksi maailman vanhin juotava samppanja on vuodelta 1825.
Anoppi toi aikoinaan Venäjältä muutaman samppanjapullon, säilytti niitä keittiön kaapissa pari vuotta odottaen, että tulisi tarpeeksi hyvä syy juhlia. Hetki koitti, kun meidän esikoinen pääsi ylioppilaaksi, mutta jalo juoma olikin "etikoitunut". Meille ei tuollaista vahinkoa pääse syntymään, ja kuohuviini on tarpeeksi hyvää. Edullinen Deinhard medium dry maistui ihan mukavalta muurinpohjalettukekkereissä, varsinkin perhepiirin naiset olivat mieltyneitä raikkaaseen makeuteen.